Puoluetukea vai korruptiota?

Suomessa vallitsee suvereeninen demokratia, ainakin politiikassa sekä vaaleissa. Näin ajatellaan monessa kotitaloudessa, mutta ystävät hyvät, tämä on täydellinen ja todellinen vitsi. Ai miksi vai?

Millä Suomalaiset puolueet hoitavat vaalirahoituksensa? Osa saa yksityisiltä yrityksiltä sekä henkilöiltä tukea, lahjoituksia. Mutta suurin osa puoluetuista tulee teiltä kaikilta – se maksetaan verorahoilla.

Valtionavustukset myönnetään puolueiden poliittisen toiminnan sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Puolueiden tulee käyttää saamastaan avustuksesta viisi prosenttia naisten poliittiseen toimintaan sekä samoin viisi prosenttia puolueiden piirijärjestöjen toimintaan. Valtioneuvosto myönsi avustuksia puolueille vuodelle 2021 kaikkiaan 35 635 000 euroa. Puoluetuki maksetaan vuosittain.

Avustukset jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan. Puolueavustuksia on jaettu vuodesta 1967 lähtien.

Puolueet, paikkamäärät suluissa ja myönnetyt avustukset v. 2021:

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. (40): 7 127 000 euroa
Perussuomalaiset r.p. (39): 6 948 825 euroa
Kansallinen Kokoomus r.p. (38): 6 770 650 euroa
Suomen Keskusta r.p. (31): 5 523 425 euroa
Vihreä Liitto r.p. (20): 3 563 500 euroa
Vasemmistoliitto r.p. (16): 2 850 800 euroa
Svenska Folkpartiet i Finland r.p. (9): 1 603 575 euroa
Suomen Kristillisdemokraatit r.p. (5): 890 875 euroa
Liike Nyt r.p. (1): 178 175 euroa
Puolueet yhteensä (199): 35 456 825 euroa

Ahvenanmaan maakunnan hallitus: 178 175 euroa

https://valtioneuvosto.fi/-/10616/puolueavustukset-myonnet-4

Onko tämä demokratiaa, illusiota vai korruptiota?

Suomessa osataan hyvin arvostella mm. siitä, miten Venäjällä vaalit ovat korruptoituneet. Emme siis näe omaa napaa pidemmälle. Suomen puoluetukijärjestelmä on täydellinen ja hyväksytty korruptiomuoto. Suomessahan ei korruptiota esiinny, muuta kuin hyväksytysti korkealla poliittisella tasolla, jolloin se kotitalouksissakin mielletään ei korruptioksi ja hyväksytyksi käytännöksi. Tätä ei heikkohermoisemmatkaan ihmiset niele purematta, mutta näin se nyt vaan menee.

Puoluetukea maksetaan siis kuukausittain lähes 3 000 000€ verovaroilla, mutta vain osalle puolueita.

Euroopan neuvoston lahjonnan vastainen ryhmäGreco, julkaisi joulukuussa 2007 ”Suomen puoluelaitoksen läpinäkyvyyttä koskevan arviointiraporttinsa”. Siinä kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, ettei Suomen puolueiden julkisen rahoituksen osalta ole toteutettu Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen hyväksymää poliittisten puolueiden rahoitusta koskevaa suositusta 1516 (2001). Sen mukaan valtion rahoitusosuutta puolueille määritettäessä tulisi huolehtia siitä, että myös vailla edustusta parlamentissa olevien puolueiden ”olisi mahdollista astua poliittiselle areenalle ja kilpailla oikeudenmukaisin ehdoin vakiintuneempien puolueiden kanssa”.

Greco tuo raportissaan painokkaasti ja selkeästi esille, ”ettei julkista rahoitusta voida rajoittaa ainoastaan parlamentissa edustettuina oleviin puolueisiin”.

Grecon raportin julkaisemisen jälkeen maamme hallitus ja eduskunta ovat huomattavasti korottaneet valtion varoista eduskuntapuolueille sekä niiden tukijärjestöille ja sanomalehdille maksettavaa puoluetukea, mutta ummistaneet täysin silmänsä Grecon esityksiltä.

Demokratia, kansalaisten enemmistön tahto, ei nyky-Suomessa toteudu. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet ovat vailla välttämättömiä taloudellisia toimintaedellytyksiä. Sen sijaan suurimmat eduskuntapuolueet lähes kylpevät rahassa. Sen lisäksi, että ne rahoittavat itseään kaikkien veronmaksajien kustannuksella eduskunnan myöntämällä puoluetuella, ne saavat suuria, eri tavoin naamioituja vaaliavustuksia useilta yrityksiltä, mm. ydinvoimayhtiöiltä ja jopa sellaisilta pörssiyhtiöiltä, joissa valtio on mukana merkittävänä osakkeenomistajana.

Näiden vaaliavustusten tarkoituksena ei voi olla muu kuin kyseessä olevien yritysten etujen mukaisten ratkaisujen aikaansaaminen maan hallituksessa ja eduskunnassa. Tämän osoittaa jo pelkästään se, että rahan saajina eivät ole eduskuntaan pyrkivät uudet puolueet, eivätkä myöskään pienimmät eduskuntapuolueet vaan ennen muuta suurimmat ja vaikutusvaltaisimmat hallitus- ja eduskuntapuolueet.

Vaikka Grecon arviointiraportin julkitulosta on kulunut vuosia, eivät maamme hallitus ja eduskuntapuolueet ole tehneet elettäkään ryhtyäkseen siinä edellytettyihin toimenpiteisiin eduskuntaan kuulumattomien puolueiden toimintamahdollisuuksien korjaamiseksi siten, että ne voisivat ”kilpailla oikeudenmukaisin ehdoin vakiintuneempien puolueiden kanssa”. Demokratia ja oikeudenmukaisuus ovat jääneet eduskuntapuolueiden ahneuden ja itsekkyyden jalkoihin. Puoluerahoitus on täysremontin tarpeessa.

Miksi hallitus ei halua toteuttaa Grecon ja Euroopan neuvoston edellyttämää puoluerahoituksen oikeudenmukaisuutta, vaan pitää kynsin ja hampain kiinni vallitsevasta epäoikeuden-mukaisuudesta?

https://www.ts.fi/lukijoilta/67601/Puoluerahoitus+taysremonttiin

Kummaa tässä kaikessa on, että vaalikampanjoiden aikana eduskuntapuolueiden edustajat ja ehdokkaat toteavat, että asialle pitäisi tehdä jotain. Kun vaalit ovat ohi, niin asia häviää, kuin pieru saharaan, eikä sille tehdä mitään. Mielenkiintoista olisi nähdä, mitä oikeuslaitokset sanoisivat ko. asiaan?

Pienten puolueiden ongelmana onkin, että kaikki tehdään omakustantaisesti, kun samalla muut mälläävät veronmaksajien rahoja. Rahanmeno näkyy jo pelkästään kadunvarsissa olevissa vaalijulisteissa ja niiden määrissä. Helsingissä pelkästään julistepaikkoja on kaikkiaan n. 150. Voidaankin arvioida, että pelkät julistekustannukset pyörivät siellä n. 3000 euron luokassa. Mistä pienpuolue saavat rahansa? Saattaa olla, että pienissä puolueissa on vain muutama ehdokas ja kustannukset lankeavat heille. He siis maksavat omat kustannukset ja sen lisäksi veroilla suurien puolueiden tuet. Tämäkö nyt sitten on oikein?

Kyseessä on todellakin David vs. Goljat taistelu. Pitää aina muistaa, kuka taistelun voitti loppupeleissä. Aina ei ole kyse siitä, kuka on isoin tai mahtavin. Voittoon nimittäin tarvitaan myös sydän.

Kristallipuolue on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Kannatusäänet kasattiin ja nyt ehdokashankinta on loppusuoralla. Seuraavaksi pyrimmekin keräämään varoja siihen todelliseen vaikuttamiseen, eli rakkauteen, totuuteen ja iloon. Meillä kyllä on taustajoukot kunnossa, jotka auttavat puolueemme eteenpäin tällä tiellä. Tarvitsemme vain hieman apuanne.

Kaikkien pienpuolueiden ja oikeudenmukaisen vaalirahoituksen puolesta.

Rakkautta, totuutta ja iloa.

www.Kristallipuolue.fi

Jos teillä on mahdollisuuksia auttaa taloudellisesti, niin olemme kiitollisia.
Kristallipuolueen tilinumero on FI35 7997 7991 7352 21.

Janne Laakso
Latest posts by Janne Laakso (see all)

Katso myös

Eläke on toimeentulotuki

Palkasta pidätettävä eläkemaksu on samanlainen lakisääteinen pidätys kuin verokin. Eläkkeellä olevien eläkkeitä maksavat joka kuukausi …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x