Kyyt purevat satoja koiria vuosittain

Etenkin kevät on kyykäärmeiden elinkierrossa vilkkaan liikehdinnän aikaa, mikä voi hyvin selittää puremien yleisyyden toukokuussa. Yli puolet kyyn puremista koirista saa osuman kuonoonsa, kun taas puremat esimerkiksi raajoihin tai muualle ruumiiseen ovat harvinaisempia.

Jos koirasi on luonnossa juoksentelun jälkeen uneliaan oloinen ja voimaton, niin tutki koirasi. Mikäli löydät puremajäljen, niin se varmistaa oireilun kyyn puremasta aiheutuneeksi. Kyyn hampaiden jättämät pistosreiät sijaitsevat noin 4 mm:n etäisyydellä toisistaan. Puremajälki löytyy useimmiten pään alueelta tai raajoista ja on usein turvoksissa sekä kipeä.

Kyyn vapauttaman myrkyn määrä vaihtelee. Ensimmäinen puolustuspurema voi olla jopa myrkytön eli kuiva purema. Saaliseläimeen kyy käyttää enemmän myrkkyä ja hengenvaarassa ollessaan se vapauttaa koko myrkkyvarastonsa viholliseen.

Kyyn pureman jälkeen tärkeintä on ensin keskittyä koiran liikkumisen rajoittamiseen ja ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Koiraa on hyvä kantaa, jos se on mahdollista. Kyypakkauksen sisältämää kortisonia ei enää suositella kyyn puremien hoitoon sen tehottomuuden ja haittavaikutusten takia. Kyyn purema koiralla on aina hätätapaus, hyvästä hoitoennusteesta huolimatta. Eläinlääkärissä tärkein hoitomuoto on suonensisäinen nesteytys, jolla ylläpidetään munuaisten toimintaa munuaisvaurioiden välttämiseksi.

Kyyn purema on erittäin kivulias ja koira tarvitsee myös voimakasta kipulääkitystä. Kivunlievitykseen käytetään eläimille sopivia opioideja. Tulehduskipulääkkeitä (ibuprofeiini, ketoprofeiini ym.) ei tule kyyn puremiin käyttää, koska tulehduskipulääkkeet voimistavat hyytymishäiriöitä ja vahingoittavat kyyn myrkyn heikentämiä munuaisia ja maha-suolikanavaa. Vakavien kyyn purematapausten hoitoon käytetään vastalääkettä. Antiseerumi tehoaa nopeasti myrkytysoireisiin, mutta sen huonona puolena on valmisteen korkea hinta.

Koirat viedään eläinlääkäriin entistä useammin ja ne ovat toipuneet puremista hyvin. Vain noin 5 % koirista on menehtynyt puremaan tai lopetettu siihen liittyvien vakavien oireiden vuoksi.

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x