Vuosittain keuhkosyöpään sairastuu Suomessa lähes 3000 henkilöä. Yli 80% sairastuneista miehistä ja lähes yhtä moni naisista on kuollut viiden vuoden kuluessa diagnoosista.
Keuhkosyöpä on Suomessa kolmanneksi yleisin syöpäsairaus sekä naisilla että miehillä. Sairauteen kuolee vuosittain noin 2500 potilasta. Potilasaktiivit ja asiantuntijat ovat esittäneet huolensa keuhkosyövän hoitotulosten jäämisestä jälkeen muista Pohjoismaista viime vuosina.
Huolen aiheiksi ovat nousseet pitkät odotusajat lääkärille pääsyssä ja TT-kuvausten heikko saatavuus. Lisäksi on hankaluuksista saada uusia syövän lääkehoitoja riittävän nopeasti potilaiden käyttöön. Myös keuhkosyövän hoitotulosten systemaattinen seuranta terveydenhuollossa koetaan puutteelliseksi.
– Keuhkosyöpään menetetään aivan liikaa ihmishenkiä. Potilasyhdistyksenä haluamme koota yhteen potilaat, läheiset ja asiantuntijat pohtimaan keinoja, miten Suomi saisi kurottua kiinni muut Pohjoismaat, sanoo Pulmones ry:n puheenjohtaja Raija Peltonen.
THL:n ja Suomen Syöpärekisterin raportin perusteella myös keuhkosyövän leikkaushoidossa on merkittäviä alueellisia eroja. Sisä-Suomessa lähes 16% keuhkosyövistä leikattiin, Länsi- ja Pohjois-Suomessa osuus oli reilu 10%. Leikkaus on edelleen keuhkosyövän tärkein parantava hoitomuoto.
Vaikka moni sairastuneista on eläkeiässä, on keuhkosyöpä viime vuosina ollut kasvussa etenkin tupakoimattomien, työikäisten naisten parissa. Siitä huolimatta mielikuva tupakoitsijoiden taudista elää yhä vahvana.
– Jokainen, jolla on keuhkot voi sairastua keuhkosyöpään. Potilaat Suomessa ansaitsevat yhtä hyvät hoitotulokset kuin muuallakin Pohjoismaissa, Peltonen muistuttaa.
Maailman keuhkosyöpäpäivää vietetään 1. elokuuta. Päivän toivotaan herättävän keskustelua ja konkreettisia toimia keuhkosyöpäpotilaiden aseman parantamiseksi Suomessa. Tulokset muissa Pohjoismaissa osoittavat, että keuhkosyövän hoitotuloksissa on Suomessa parantamisen varaa.
- Keuhkosyöpä on tappavin syöpä Suomessa - 31.7.2025
- Loman jälkeen työhön paluu vaatii totuttelua - 28.7.2025
- Työttömiä on nyt enemmän kuin viime vuonna - 22.7.2025