Extralehdet Extralehdet
Hyvän aerobisen kunnon ja alentuneen verisuonitautiriskin yhteyksiä selittäviä mekanismeja, on selvitetty tutkimuksessa. Monet terveyden kannalta edulliset veren seerumin metaboliittitasot ovat yhteydessä hyvään aerobiseen eli kestävyyskuntoon.
Metabolomilla tarkoitetaan aineenvaihdunnan tuottamien molekyylien eli metaboliittien kokonaisuutta.
– Jo aiemmista tutkimuksista on tiedetty, että hyvä aerobinen kunto on yhteydessä alentuneeseen riskiin sairastua verisuonisairauksiin ja kakkostyypin diabetekseen, mutta yhteyttä selittävät mekanismit ovat olleet huonosti tunnettuja. Nyt tutkittiin kuinka kestävyyskunto ja maksimaalinen lihasvoima ovat yhteydessä seerumin metabolomiin, professori Urho Kujala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
Erot hyvä- ja huonokuntoisten lihasten ominaisuuksissa ja rasva-aineenvaihdunnassa selittänevät tutkimuksen löydöksiä.
Lisätietoa tarvitaan geenien ja eri ikävaiheissa toteutetun harjoittelun merkityksestä
Tutkimus lisää ymmärrystä niistä mekanismeista, joiden kautta hyvä kestävyyskunto on yhteydessä verisuonisairauksien ja tyyppi 2 diabeteksen riskiin.
– Jatkossa tarvitaan interventiotutkimuksia siitä, voidaanko sairauksien riskiä pienentää kestävyyskuntoa kohottavilla harjoituksilla aikuisiässä, vai onko sairauksilta suojaavien yhteyksien takana perityt tai varhaislapsuudessa syntyneet ominaisuudet, Kujala sanoo.
Tulokset tukevat aiempia suosituksia kestävyystyyppisen harjoittelun aloittamisesta jo nuorella iällä.
– Lapsuudessa opittu liikunnallinen elämäntapa yhdessä matalahkon rasvaprosentin kanssa näyttäisi olevan tehokas verisuonisairauksien ja kakkostyypin diabeteksen ennaltaehkäisykeino. Voimaharjoittelua voidaan toteuttaa niin että se lisää kestävyyskuntoa, mutta pelkästään maksimivoiman lisäämiseen tähtäävä harjoittelu ei näyttäisi tuovan samoja metabolisia hyötyjä, Kujala sanoo.
Tutkimusryhmät muodostuivat hyvän ja huonon kestävyyskunnon sekä hyvän tai heikon maksimaalisen lihasvoiman omaavista henkilöistä. Tutkimukset sisälsivät kehon koostumuksen mittauksen, maksimaalisen kestävyyskunnon testin polkupyöräergometrillä, maksimaalisen alaraajojen voimamittauksen ja ydinmagneettiseen resonanssiin perustuvan metabolomiikka-analyysin.
Kaikkien 580 tutkittavan joukossa kestävyyskunto selitti yli 5 % 25 eri metaboliitin pitoisuuden vaihtelusta vielä senkin jälkeen kun tulokset oli vakioitu iällä, koulutustasolla, tupakoinnilla, alkoholin käytöllä ja dieettiin liittyvillä muuttujilla. Metaboliittien ja maksimaalisen lihasvoiman välillä todettiin vähemmän ja heikompia yhteyksiä. Pääosin löydökset kytkeytyvät paremmin toimivaan happea hyödyntävään rasva-aineenvaihduntaan.
