Huumekeskustelu on liian myönteistä – kyse on rikollisuudesta

Helsingin poliisi on saanut runsaasti palautetta päihteiden käytön aiheuttamista järjestyshäiriöistä ja turvattomuuden tunteesta. Häiriöt liittyvät pääasiassa huumeiden käyttöön ja siihen liittyvään rikollisuuteen.

Helsingin poliisin tehtävämäärät ovat lisääntyneet alkuvuoden 2025 aikana verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Hälytystehtävien määrä kasvoi 12 prosenttia ja Ilmoitettujen rikosten määrä 9 prosenttia. Eniten ovat kasvaneet näpistysrikokset, joita on ilmoitettu poliisille 54 prosenttia viime vuotta enemmän.

Järjestyksenvalvontatehtävien määrä on kaksinkertaistunut

Helsingin poliisin järjestyksenvalvontatehtävien määrä on kaksinkertaistunut vuoden 2025 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon.
Tehostunut valvonta parantaa yleisten alueiden turvallisuutta, lyhentää poliisin toimintavalmiusaikaa ja nopeuttaa jo tapahtuneiden rikosten selvittämistä.

– Häiriöt liittyvät pääasiassa huumeiden käyttöön ja siihen liittyvään rikollisuuteen. Häiriöt ovat kasautuneet Kurvin alueelle, Itäkeskukseen ja Kontulaan, joissa on tehostettu valvontaa. Poliisin valvontatoimintaa kehitetään jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön mukaisesti, kertoo ylikomisario Hanna Kiiskinen.

Kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta

Huumausaineiden kasvava käyttö lisää huumausaineiden maahantuontia ja kauppaa sekä oheisrikollisuutta. Huumausainerikollisuudessa on korostuneesti kyse kansainvälisestä, vakavasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

– Alfa-PVP näkyy poliisitoiminnassa päivittäin, ja siihen liittyvät huumerikokset ovat kasvamassa ennätyslukemiin tänä vuonna. Esitutkintojemme perusteella Alfa-PVP tuotetaan Suomeen pääasiassa Baltian maista ulkomaalaisten järjestäytyneen rikollisuuden voimin, kertoo rikostarkastaja Kimmo Sainio.

Helsingin poliisin tekemien esitutkintojen perusteella huumausaineiden maahantuonnissa korostuu ruotsalaiseen ja albanialaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvät verkostot. Näiden toimesta Suomeen salakuljetetaan erityisesti amfetamiinia ja kokaiinia. Järjestäytyneen rikollisuuden esitutkinnoissa takavarikoitujen huumausaineiden määrät ovat olleet kasvussa.

Huumeiden käyttö lisää myös merkittävästi muuta rikollisuutta.

– Arviomme mukaan huumeiden sekakäyttäjä tarvitsee kuukaudessa noin 3000–6000 euroa pelkästään huumeisiin. Käyttöä rahoitetaan erityisesti, omaisuus- ja ryöstörikoksilla, petoksilla ja tekemällä huumausainekauppaa. Erityisesti nuoret naiset altistuvat seksuaalirikoksille hankkiessaan huumausaineita, muistuttaa Sainio.

Ulkomaalaisten osuus huumausaineiden katumyynnistä on kasvanut. Sen takia Helsingin poliisilaitos on tehostanut rikosperusteisia maastapoistoja. Helsingin poliisilaitos on poistanut maasta alkuvuonna 523 henkilöä, joista 69 saatettuna. Maasta on poistettu 197 henkilöä enemmän kuin viime vuonna, mikä tarkoittaa 60 prosentin kasvua.

Alfa-PVP aiheuttaa vakavia psyykkisiä oireita ja riippuvuutta

Helsingin ensihoidon mukaan huumeongelmat työllistävät ensihoitajia tasaisesti. Akuuttien yliannostusten ohella kentällä kohdataan jatkuvasti potilaita, joilla on huumeidenkäytöstä johtuvia kroonisia terveysongelmia. HUS on arvioinut, että suonensisäisesti huumeita käyttäviä on pääkaupunkiseudulla noin 12 000–15 000. HUS hoitaa huumeyliannostuksia päivittäin ja arviolta noin 1 000 vuodessa.

Ensihoitotehtävien kokonaismäärä huumeiden osalta on kasvanut lievästi, mutta kovien sekakäyttäjien määrä on pysynyt vakaana. Alfa-PVP on selvästi noussut esiin huumeena tänä vuonna ja erityisesti kesän aikana.

– Alfa-PVP:llä on hyvin hankalia psyykkisiä vaikutuksia eli hallusinaatioita, vainoharhaisuutta, ahdistusta ja psykoottista käytöstä. Ensihoidolle tilanne on haastava, koska potilas saattaa riehua täysin holtittomasti ja voi olla vaaraksi itselleen, sivullisille ja ensihoitajille. Varsin usein näihin tehtäviin joudutaan liittämään ensihoidon lisäksi poliisi, kertoo Helsingin ensihoidon vastuulääkäri Katja Peräjoki.

Alfa-PVP aiheuttaa herkästi riippuvuutta. Ensihoito kohtaa varsin nuoriakin käyttäjiä, jotka tarvitsisivat ammattiapua käytön lopettamiseksi. Huumeriippuvuus on vakava terveysongelma, johon liittyy runsaasti haittoja yksilölle, läheisille ja koko yhteiskunnalle.

Poliisi ei anna alaikäisille sakkoa ensimmäisestä huumausaineen käyttörikoksesta, vaan kiinni jääneelle alle 18-vuotiaalle järjestetään mahdollisimman pian teon jälkeen puhuttelutilaisuus. Puhuttelutilaisuudessa ovat läsnä poliisi, sosiaali- ja terveydenhuoltoviranomainen ja nuoren huoltaja tai huoltajat. Puhuttelun lisäksi nuori ohjataan päihdehoitoon ja poliisi tekee lastensuojeluilmoituksen.

Poliisi toivoo realismia yhteiskunnalliseen keskusteluun

Tilastokeskuksen mukaan 310 ihmistä kuoli vuonna 2023 huumausaineisiin. Lähes joka kolmas huumausaineisiin kuollut oli alle 25-vuotias. Kuolemia oli ennätysmäärä ja ne ovat kasvaneet tasaisesti.

THL:n mukaan Huumeiden käyttöön liittyvät asenteet ovat lieventyneet jo pitkään. Vuonna 2022 tehdyn väestökyselyn mukaan 25–34-vuotiaista nuorista aikuisilla kannabista joskus elämänsä aikana on kokeillut lähes puolet (47 %).

Huumausaineiden lisääntyvä käyttö ja siihen liittyvät haitat tulevat näkymään katukuvassa entistä enemmän, jollei huumausaineiden käytön kasvua saada taittumaan. Jätevesitutkimusten tulokset kertovat yksiselitteisesti huumeiden käytön kasvusta Suomessa.

Huumausaineongelmaan on esitetty yksittäisiä ratkaisuja kuten huumausaineiden käyttöhuoneita, koska ne voisivat auttaa terveysvaikutusten ja -kustannusten vähentämisessä. Poliisin näkökulmasta sillä voisi kuitenkin olla häiriöitä ja rikollisuutta lisäävä vaikutus, eikä se ainakaan vähentäisi huumausaineiden kasvavaa käyttöä, joka on ongelman juurisyy.

Alfa-PVP näkyy poliisitoiminnassa nyt, mutta aina tulee uusia aineita. Huumeiden käyttäjien määrän kasvun pysäyttämiseksi tulisikin pyrkiä löytämään konkreettisia toimintamalleja. Nyt keskustelussa korostuu joidenkin huumeiden käytön laillistaminen ja yleisesti kontrollin ulkopuolella olevien käyttöympäristöjen kehittäminen laittomien huumausaineiden osalta.

– Julkinen keskustelu huumeista on liian myönteistä. Suomessa ei ole olemassa rikollisuudesta irrallista huumeiden viihde- taikka muutakaan käyttöä. Myynnissä ja käytössä olevat huumeet tulevat pääasiassa ulkomailta. Tukkukaupan rikoshyöty ohjautuu järjestäytyneelle rikollisuudelle. Huumeiden käyttö on kallista ja usein sitä rahoitetaan rikoksia tekemällä ja huumeita myymällä, toteaa poliisipäällikkö Jari Liukku.

Katutason huumekaupasta ja huumeiden käytöstä aiheutuu järjestyshäiriöitä, joihin kytkeytyy yleisesti erityyppistä väkivaltarikollisuutta ja muuta rikollisuutta. Se kohdistuu huumeiden jakeluun ja käyttöön liittyviin ihmisiin, mutta kasvavassa määrin myös sivullisiin ja tiettyihin ammattiryhmiin. Huumeiden aiheuttamien monialaisten haittavaikutusten piiriin kuuluu entistä laajempi joukko ihmisiä ja niistä johtuvien turvallisuus-, terveys- ja sosiaaliongelmien torjunta vaatii yhteiskunnalta kasvavan määrän resursseja.

– Kokonaisturvallisuuden kannalta onkin keskeisintä, että huumeiden käyttäjien lukumäärän jatkuva kasvu saadaan pysäytetty. Poliisilla on oma roolinsa ja ydintehtävänsä, mutta ongelman kasvun pysäyttäminen vaatii viestinnän ja asenneilmapiirin terävöittämistä, jatkaa poliisipäällikkö Jari Liukku.

Poliisi ei voi ratkaista huumeongelmaa yksin. Suomen huumetilanteen kartoittamiseksi ja toimenpiteiden arvioimiseksi olisi tehtävä kokonaisselvitys. Tilannetta tulisi arvioida ainakin turvallisuuteen, terveydellisiin haittavaikutuksiin, sosiaalisiin ongelmiin ja taloudellisiin kustannuksiin liittyen.

Lisätietoja Carmen Agramund

Carmen Agramund

Katso myös

Pääministeri Orpo: Gazan siviileille saatava apu perille

Pääministeri Petteri Orpo on todennut, että Palestiinan valtion tunnustaminen on kysymys, joka jakaa suomalaisia ja …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit