Eduskuntaan 33 yrittäjätaustaista kansanedustajaa

Eduskuntavaaleissa tuli valituksi ainakin 33 yrittäjätaustaista edustajaa. Se on 16,5 prosenttia kaikista kansanedustajista. Perussuomalaiset nousivat suurimmaksi yrittäjäpuolueeksi. Puolueesta valittiin eduskuntaan 15 yrittäjäkansanedustajaa. Toiseksi suurin puolue on keskusta seitsemällä yrittäjäedustajallaan. Kokoomuksen riveissä on viisi yrittäjää.

Valituista yrittäjätaustaisista kansanedustajista 26 on miehiä ja seitsemän naisia. Työnsä päättävässä eduskunnassa oli 47 yrittäjäedustajaa.

– Yrittäjäedustajien määrä laski, mutta on edelleen hyvä. Tällä porukalla yrittäjien äänen pitäisi kuulua eduskunnassa. Lisäksi on paljon edustajia, jotka eivät ole yrittäjiä mutta joilla on erittäin hyvä yrittäjyyden tuntemus, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.

Puolueiden linjaerot olivat vaalikeskustelussa suuret eikä yksikään puolue ole selkeästi muita vahvempi.

– Tulos ennakoi myös hyvin vaikeaa hallituskautta, sillä tulosten ja vaalikeskustelun perusteella on vaikea rakentaa hallitus, jolla on vahva sisäinen koheesio, Pentikäinen sanoo.

– Aika näyttää, mitä tulos tarkoittaa yrittäjille ja yrittäjyydelle. Nyt pitää uskaltaa kohdata tosiasiat ja hyväksyä se, että taloudella on reunaehtonsa. Ensin pitää saada talous kuntoon, ja sitten toteuttaa vaalilupauksia. Olennaista on tehdä sellaista työpolitiikkaa, joka nostaa työllisyysastetta ja työtunteja, Mikael Pentikäinen muistuttaa.

Pentikäinen toivoo tulevan hallituksen ja sen ohjelman rakentajien ymmärtävän, että kasvu syntyy vain yrittäjien riskinoton kautta. Jos riskinotosta rangaistaan eikä palkita, se näkyy nopeasti investoinneissa ja työpaikoissa.

– Siksi vastuullinen poliitikko ei syö Suomen kasvun eväitä, Pentikäinen painottaa.

– Monet yrittäjät seuraavat nyt poliittista elämää jalka jarrulla tai ainakin jarrun liepeillä. Ennen uusia investointeja ja rekrytointeja halutaan nähdä, mitä hallitus aikoo tehdä yrittäjille. Maltti on nyt valttia. Yrittäjän kannattaa tarkkailla ja sitten vasta vetää johtopäätöksiä, jos siihen on aihetta, hän jatkaa.

Katso myös

Ministeri Ranne: Ylen toiminnan ja talouden avoimuutta maksimoitava lakimuutoksella

Liikenne- ja viestintäministeriöllä on valmius käynnistää virallisesti Yleisradiolain muutokset, joilla lisätään yhtiön avoimuutta. Muutokset perustuvat …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x