Poliisi varoittaa poliisijohdon nimissä lähetetyistä huijausviesteistä

Poliisin tietoon on tullut tapauksia, joissa poliisin johdon nimissä on lähetetty kansalaisille kömpelöitä huijausviestejä.

Sähköpostilla lähetetyssä viestissä vastaanottajaa on pyydetty toimimaan keksittyyn rikosepäilyyn liittyen. Vastaanottajia on esimerkiksi kehotettu tiukan aikarajan puitteissa lähettämään postia poliisin sähköpostiosoitetta tökerösti jäljittelevään sähköpostiosoitteeseen.

− Tyypillisesti tämän kaltaisten huijausten motiivina on taloudellisen hyödyn tavoittelu. Ensimmäisessä viestissä ei vielä välttämättä pyydetä esimerkiksi yksityiskohtaisia henkilö- tai pankkitietoja, mutta jos viestiin vastaa, tämä on se todennäköisin seuraava vaihe, kertoo rikoskomisario Jyrki Kallio Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisi muistuttaa, että poliisi tai kukaan muukaan viranomainen ei koskaan pyydä ihmisten verkkopankkitunnuksia, eikä niitä tulee kenellekään pyytäjälle antaa.

Epämääräisten sähköpostiviestien osalta kannattaa olla varovainen niin linkkien kuin liitetiedostojenkin suhteen.

− Etukäteen ei voi tietää, asentuuko tietokoneelle esimerkiksi haittaohjelma, jos linkkejä ja liiteitä avaa. Siksi viestit kannattaa vain poistaa avaamatta, Kallio muistuttaa.

Poliisin nimissä lähetettyjä huijauskirjeitä voidaan tutkia poliisissa esimerkiksi virkavallan anastamisena.

Toimi näin, jos saat huijauskirjeen

Jos saat ylläkuvatun tai sen kaltaisen poliisin nimissä lähetetyn sähköpostiviestin, poista se avaamatta liitteitä. Älä myöskään avaa viestissä mahdollisesi mukana olevia linkkejä. Sinun ei tarvitse tehdä muita toimenpiteitä asian suhteen.

Jos olet jo vastannut viestiin ja antanut henkilö- tai pankkitietojasi, ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi ja tee sen jälkeen rikosilmoitus poliisille. Asiasta ei tule soittaa hätäkeskukseen.

Rikosilmoituksen voi tehdä millä tahansa poliisiasemalla tai osoitteessa www.poliisi.fi.

Katso myös

Helsingin poliisi lisää näkyvää valvontaa

Helsingin poliisi tehostaa näkyvää valvontaa erityisesti niissä kaupunginosissa ja niillä ennakolta valituilla alueilla, joissa katuturvallisuuden …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x