Uutisotsikot

Vakuutus- ja pankkiasioihin on saatavilla neuvontaa

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta neuvoo asiakkaita heidän vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioihin liittyvissä kysymyksissä ja ongelmatilanteissa ja ratkoo myös asiakkaan ja palveluntarjoajien välisiä riitatilanteita.

Toiminta perustuu Finanssivalvonnan, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssiala ry:n väliseen sopimukseen. Neuvontaan tuli vuoden 2019 aikana 8 400 yhteydenottoa. Yhteydenottojen määrä ja erityisesti henkilökohtaisen puhelinneuvonnan tarve kasvoivat. Eniten yhteydenottoja tuli vakuutusasioissa, joita oli 5 600. Pankkiasioissa yhteydenottojen määrä oli 2 200 ja sijoitusasioissa 600.

– Henkilökohtaisen neuvonnan tarve on korostunut palveluissamme jo usean vuoden ajan. Vaikka monet finanssiasiat hoituvatkin helpoiten sähköisesti, halutaan ongelmatilanteissa jutella ihmisen, ei automaatin tai robotin kanssa. Puhelimitse pulmatilanteet selviävät nopeasti, sanoo FINE:n toimitusjohtaja Elli Reunanen.

– Yhteystietojen löytämisessä ja odotusajoissa tuntuu edelleen olevan ongelmia. Yli 800 soiton syynä oli, ettei asiakas saanut pankista tai vakuutusyhtiöstä ketään kiinni tai löytänyt edes pankin tai vakuutusyhtiön puhelinnumeroa, johon soittaa, Reunanen jatkaa.

– Toiminnastamme lähes 90 % on neuvontaa ja loput noin 10 % asiakkaiden ja palveluntarjoajien välisten riitojen ratkaisua. Neuvontamme antaa yleisluonteisia ohjeita sekä selvittää ja estää orastavia riitoja. Asiointi kanssamme on ilmaista. Meihin voi olla yhteydessä esimerkiksi vakuutusten korvauspäätöksiin liittyvissä kysymyksissä. Vastaamme myös kysymyksiin pankki- ja sijoitusasioissa, jotka liittyvät esimerkiksi maksukorttien väärinkäyttöön, luottoasioihin, erimielisyyksiin pankkiasioiden hoidossa, sijoitusneuvonnan laadusta tai kaupankäynnin ongelmista, Reunanen sanoo.

Katso myös

Ruoan houkutteluvuutta voidaan lisätä väreillä

Värikästä ruokaa pidetään vaihtelevana sekä monipuolisena, ja väritön ruoka mielletään yksipuoliseksi, tylsäksi ja mauttomaksi. Värien …