Nestehukka voi heikentää puolustuskykyä

Nesteentarve ei ole vuodenajasta riippuvainen. Vettä pitää muistaa juoda, vaikka janontunnetta ei viileämmällä säällä tuntisi. Tilapäinen, lyhytkestoinen nestehukka on vaaraton, se aktivoi immuunipuolustusta ikään kuin valmistellakseen elimistöä rankoille koetuksille.

Riittämätön nesteytys voi heikentää ikääntyneen terveyttä monin tavoin. Pitkittyneen nestevajauksen aiheuttama elimistön stressireaktio heikentää puolustuskykyä. Erityisen tärkeää riittävä nesteytys on ikääntyneille.

– Ikääntyessä elimistön koostumuksessa tapahtuu muutoksia, minkä seurauksena veden osuus kokonaismassasta laskee kahdesta kolmasosasta noin puoleen. Samalla janon tunne vaimenee aivoissa tapahtuvien ikääntymismuutosten seurauksena, eikä nestetasapainon säätelyssä voi aiemmissa määrin luottaa omiin tuntemuksiin, kertoo Terveystalon julkisten palveluiden kokenut vastuulääkäri Lars Konttinen.

Konttinen on työssään vastuulääkärinä nähnyt laajan kirjon ongelmia, jotka ovat liittyneet riittämättömään nesteiden saantiin. Ikääntyneiden hyvällä nestetasapainon hoidolla voidaan usein ehkäistä kaatumisia, tulehduksia, painehaavoja ja jopa mielen toiminnan muutoksia, kuten vireystilan laskua ja sekavuutta.

– Ikäihmiset käyttävät usein lääkkeitä, joiden aineenvaihduntatuotteet poistuvat elimistöstä virtsan mukana. Riittävä nesteensaanti on myös tärkeä osa optimaalista sairauksien hoitoa, jatkaa Konttinen.

Koronavirustilanteessa vedenjuonnin tärkeys korostuu entisestään, sillä riittävästi nesteytetty elimistö jaksaa taistella ulkoisia uhkia vastaan ja kykenee myös poistamaan kuona-aineet tehokkaasti.

Pieniä annoksia pitkin päivää

Vettä olisi hyvä juoda pieniä määriä pitkin päivää, sillä kerralla kulautetusta suuresta määrästä imeytyy vain osa. Hyvä tapa on huolehtia, että tulee juotua jokunen lasillinen myös aterioiden välissä. Koko päivän juomattomuutta ei voi paikata kerta-annoksella illalla.

Aikuisen on hyvä nauttia päivittäin nesteitä pari litraa. Puolitoista litraa juoden, loput saadaan yleensä ravinnon mukana. Tarve on sama miehille ja naisille ikään katsomatta.

Katso myös

Mitä sydämen syke kertoo terveydestäsi?

Miten sydän vanhenee, kannattaako omaa sykettä seurata ja onko korkea leposyke aina merkki huonosta kunnosta? …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x