Aamuvirkut kokevat työkykynsä iltavirkkuja paremmaksi

Ihmiset voidaan jakaa sisäisen vuorokausirytminsä perusteella aamu-, päivä- ja iltatyyppeihin. Nimensä mukaisesti vireystilan huippukohta osuu aamuun, iltaan tai näiden välimaastoon.

Kronotyyppi on pitkälti geneettinen ominaisuus, mutta myös ympäristötekijät, kuten päivänvalolle altistuminen, työaikataulut ja perhe-elämä, voivat vaikuttaa siihen.

Iltatyypeillä on aamu- ja päivätyypin henkilöitä useammin psyykkisiä ja fyysisiä oireita ja sairauksia. Iltavirkut eivät yleensä nukahda tarpeeksi aikaisin, jotta saisivat suositellut seitsemän tuntia tai enemmän unta normityöpäivinä. Seurauksena on univelkaa ja ns. sosiaalista jetlagia, jolloin vapaapäivinä nukutaan kiinni arkena kertynyttä univelkaa. Tämä epäsuhta on yhdistetty terveysongelmiin. Samoin pitkän aikavälin univaje on ollut yhteydessä huonompaan kokonaisterveyteen ja alhaisempaan kognitiiviseen suorituskykyyn, mitkä voivat haitata suoriutumista työssä.

Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 pohjautuva Oulun yliopiston tutkimus osoittaa, että aamuvirkkuihin ja päivätyyppeihin verrattuna iltavirkut pärjäsivät huonommin kaikilla uneen ja terveyteen liittyvillä osa-alueilla. Aamuvirkkuihin verrattuna he nukkuivat vähemmän, kärsivät useammin unettomuudesta ja sosiaalisesta jetlagista. He olivat myös todennäköisemmin naimattomia ja työttömiä. Toisaalta iltavirkuista naisista useampi oli korkeasti koulutettu ja korkeammassa asemassa työelämässä aamu- ja päivätyypin naisiin verrattuna.

Iltavirkuista miehistä 28 ja naisista 24 prosenttia koki työkykynsä huonoksi, kun aamuvirkuilla vastaavat luvut olivat 15 ja 12 prosenttia. Tulos säilyi senkin jälkeen, kun analyyseissä huomioitiin uni, sosiodemografiset ja taloudelliset tekijät sekä työajat.

Neljän vuoden seurannan aikana iltavirkuilla miehillä oli peräti kolminkertainen riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Jatkoanalyyseissä iltavirkkuuden ja eläköitymisen yhteys ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä sen jälkeen, kun analyyseissä huomioitiin nukkumiseen ja työaikoihin liittyvät muuttujat, mikä oli sopusoinnussa tutkimuksen lähtöoletuksiin.

– Tutkimusaineistossamme 50 vuoden ikään mennessä eläköityneiden määrä oli niin pieni, ettei varmoja johtopäätöksiä iltavirkkujen korkeammasta riskistä ennenaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen voida vielä tehdä. Tulos on uusi ja kiinnostava, ja sitä on syytä selvitellä lisää erilaisissa tutkimusasetelmissa ja eri-ikäisillä työntekijöillä, tutkija Tapio Räihä sanoo.

Tulos on kuitenkin sopusoinnussa iltatyyppisten terveyttä ja toimintakykyä koskevan aiemman tutkimusnäytön kanssa. Henkilökohtaisen kronotyypin tunnistaminen ja huomioiminen käytännön työelämässä voisi osaltaan edistää pidempiä työuria ja työssä jaksamista, tutkijat pohtivat.

– Ehdotamme, että kronotyyppi otetaan huomioon työkyvyn tukemisessa, terveyden edistämisessä ja toki mahdollisuuksien mukaan työaikataulujen suunnittelussa, professori Leena Ala-Mursula sanoo.

Lisäksi tutkijoiden mukaan olisi hyvä, että iltavirkut henkilöt omaksuisivat terveelliset elämäntavat, saisivat tarpeeksi unta ja pystyisivät hakeutumaan tekemään sellaista työaikaa, joka sopii heidän yksilölliseen vuorokausirytmiinsä.