Glukoosirasituskokeesta voidaan luopua diabeteksen diagnosoinnissa

Kahden tunnin glukoosirasituskoetta käytetään tyypin 2 diabeteksen diagnostiikkaan. Pitkillä ihmisillä oli matalampi kahden tunnin glukoosiarvo kuin lyhyillä. Vaikeasti lihavilla pituudella ei kuitenkaan ollut vaikutusta glukoosiarvoon. Mitä pienempi kehon pinta-ala oli, sitä suurempi todennäköisyys oli saada diabetesdiagnoosi glukoosirasituskokeen perusteella.

Kehon koko ja koostumus vaikuttavat kokeen tulokseen niin merkittävästi, että on kyseenalaista, onko se ylipäätään tarpeellinen tutkimus diagnoosin tekemiseen. Vaarana on, että pienikokoiset ihmiset diagnosoidaan tarpeettomasti diabeetikoiksi, kun taas kookkailla diabetes jää huomaamatta, havaitsi LL Simo Rehunen väitöstutkimuksessaan.

– Tutkimuksessani havaitsin myös, että mitä enemmän miehillä oli rasvatonta massaa eli käytännössä lihasta, sitä huonompi oli glukoosinsieto, kun rasvaa oli keskimääräisesti tai paljon. Naisilla lihasmassalla ei ollut vaikutusta. Rasvamassan lisääntyessä kahden tunnin glukoosiarvot nousivat. Lihavilla suuri rasvaton massa oli yhteydessä diabeteksen kehittymiseen 15 vuoden seurannan aikana, Rehunen summaa.

Vastoin yleistä uskomusta tutkimus osoitti, että lihasmassa ei suojaa diabetekselta. Sen sijaan lihavilla suuri lihasmassa vaikuttaa olevan jopa haitallista glukoosiaineenvaihdunnalle ja altistaa diabeteksen kehittymiselle. Rasva on kuitenkin heikentyneen glukoosinsiedon tärkein tekijä.

– Glukoosirasituskoe saattaa ylidiagnosoida kooltaan pienet aikuiset diabeetikoiksi ja vastaavasti alidiagnosoida kookkaammat. Koska lihavat ovat lisäksi jo lähtökohtaisesti ”glukoosirasittuneita”, glukoosirasituskokeesta voidaan hyvin luopua, Rehunen linjaa.

Kehon koon yhteyttä glukoosirasituskokeeseen tutkittiin 2659 keski-ikäisellä, jotka oli luokiteltu sydän- ja verisuonitautiriskihenkilöiksi Harjavallan valtimotautien ehkäisyprojektissa (2005–2007). Helsingin syntymäkohorttitutkimuksesta selvitettiin kehon koostumuksen vaikutusta glukoosinsäätelyyn ja diabeteksen kehittymiseen ei-diabeetikoilla, joiden keski-ikä oli lähtötilanteessa 61 vuotta.