Rokotetta tarjotaan 1.6.2023 lähtien terveysasemilla 18 vuotta täyttäneille helsinkiläisille miehille, joilla on suurin riski saada apinarokkotartunta. Rokotteen saa ainoastaan ajanvarauksella.
Varaa aika soittamalla terveysasemalle. Terveysasemien yhteystiedot ovat osoitteessa hel.fi/terveysasemat. Kesäkuun puolessavälissä ajan voi varata myös osoitteessa maisa.fi ja Maisa-sovelluksessa.
Rokotteena käytetään Jynneos-valmistetta. Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta, jotka annetaan vähintään neljän viikon välein. Rokotukset ovat maksuttomia.
Rokotetta tarjotaan seuraaville ryhmille
Apinarokkorokotetta tarjotaan miehille, joilla on seksiä miesten kanssa ja ollut useita satunnaisia seksikumppaneita edellisen 6 kuukauden aikana.
Lisäksi rokotuksia suositellaan HIV:n ennaltaehkäisevää lääkitystä eli prep-lääkitystä käyttäville miehille, joilla on seksiä miesten kanssa sekä prep-hoitoon pääsyyn jonottaville miehille, joilla on seksiä miesten kanssa.
Helsinkiläisiä ja Helsingissä pitkäaikaisesti oleskelevia henkilöitä rokotetaan.
Rokotteen saa henkilöllisyystodistuksella
Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi esimerkiksi henkilö- tai Kela-kortilla, ja ota se esille odottaessasi. Rokotuksen jälkeen tulee jäädä seurantaan 15 minuutiksi. Ethän tule rokotukseen, jos sinulla on apinarokkotartuntaan sopivia oireita.
Apinarokko on virus
Apinarokko on zoonoosi, eli ensisijaisesti eläimistä ihmisiin tarttuva tauti. Apinarokkoa on alunperin esiintynyt suppealla alueella Länsi- ja Keski-Afrikassa. Sairautta esiintyy apinoilla ja se voi tarttua myös ihmiseen. Tartunnan voi saada suorassa kontaktissa infektoituneeseen eläimeen veren, rakkuloiden tai muiden eritteiden välityksellä.
Apinarokko voi tarttua myös ihmisestä toiseen. Tautia on todettu yli 75 maassa, Suomi mukaan lukien.