Pensasmustikan ja herukoiden sadot valmistuvat

Pensasmustikan poiminta on alkamassa koko maan alueella. Tänä vuonna siitä odotetaan lähes normaalia satoa, vaikka talven vaikeat olosuhteet ja kevään viileät säät aiheuttivat paikoin menetyksiä muutamille lajikkeille.

Pensasmustikka on ollut kotimaisista puutarhamarjoista vielä vähän tuntematon, mutta sen kysyntä on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Monet vertailevat pensasmustikkaa metsämustikoihin. Vaikka molemmat kasvit mustikoita ovatkin, on kyseessä kaksi täysin eri lajia.

Sormia värjäämättömät pensasmustikan marjat ovat pehmeitä ja miellyttävän aromikkaan makuisia. Pensasmustikka on terveellinen marja, sillä se sisältää runsaasti polyfenoleja, C- ja E-vitamiinia, sekä monia hivenaineita. Pensasmustikka on herkullista sellaisenaan, mutta se soveltuu mainiosti myös leivontaan, jälkiruokiin ja hilloihin. Marjat säilyttävät rakenteensa erinomaisesti pakastettaessa.

Herukkakausi alkaa

Pensasmustikan lisäksi loppukesällä kypsymisvuorossa ovat myös eri herukkalajit. Herukat tuovat väriä marjamarkkinoille ja niitä on jo näkynyt toreilla ja myyntipöydillä viime viikosta alkaen. Herukoista odotetaan hyvää satoa, vaikka pölyttäjistä oli paikoitellen pulaa kukinnan aikana.

Suomessa viljellään valko-, puna-, musta- ja viherherukoita sekä karviaisia. Mustaherukka on näistä lajeista eniten viljelty ja sitä on syytä suosia erityisesti terveysvaikutusten vuoksi. Marjat sisältävät runsaasti mm. C-vitamiinia ja fenoliyhdisteitä.

Katso myös

Ovatko muurahaismyrkyt tarpeellisia?

Muurahaismyrkyt ovat myydyin kuluttajille tarkoitetuista hyönteisten torjuntaan käytettävistä eliöntorjunta-aineista eli biosidivalmisteista. Kuitenkin vain pieni osa …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *