Ylivieskan alueella törkeää kiristystä, kiskontaa ja alkoholirikosta

Rikoskokonaisuuteen liittyy myös useita väkivaltarikoksia. Vangittuna on kaksi Ylivieskan seudulta kotoisin olevaa 1980-luvulla syntynyttä miestä.

Poliisi epäilee miesten myyneen osin velaksi Ylivieskan seudulla ostamiaan ja valmistamiaan alkoholijuomia huomattavan kalliilla hinnalla sekä kiristäneen ja pahoinpidelleen ihmisiä.

Rikoksen uhrit on pakotettu väkivaltaa käyttämällä ja sillä uhkaamalla maksamaan ostetuista tuotteista korkeaa ylihintaa. Poliisin tietojen mukaan henkilöt ovat myös lainanneet heikossa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa oleville henkilöille rahaa ja vaatineet lainoista poliisin näkemyksen mukaan kohtuutonta korkoa.

Rikoksen uhreja on myös alistettu ja heihin on kohdistettu ihmisarvoa loukkaavia tekoja, joiden tarkoituksena on ollut käyttää uhreja taloudellisesti hyväksi. Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille omien tutkimustensa perusteella. Poliisin käsityksen mukaan toiminta on jatkunut yli kolmen vuoden ajan.

Lisätietoja Toimitus

Toimitus

Katso myös

Oulussa ryöstettiin auto väkivallalla – poliisipako johti vaaratilanteisiin ja piikkimattoon

Hätäkeskukseen saapui ilmoitus, jonka mukaan ilmoittajan ajoneuvo oli anastettu väkivallalla uhkaamalla. Tekijä oli lähtenyt ajamaan …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit