Yleisistä asuntonäytöistä ei pidä kukaan

Suhtautuminen yleisiin asuntonäyttöihin on penseää. Eniten esiin nousevat kuvailut ovat ruuhkainen, vaivaannuttava, epämiellyttävä ja uuvuttava. Puolet vuokra-asujista ei käy niissä lainkaan ja 75 prosenttia ei pidä niissä käymisestä. Samanlainen on myös vuokranantajien suhtautuminen.

Vuokra-asuntopalvelujen kehittämiselle on painetta, sillä jo kolmannes suomalaisista asuu vuokralla, ja heidän joukkonsa kasvaa, selviää Tori.fi:n tekemästä kyselystä.

– Penseä suhtautuminen ei yllättäne ketään yleisissä asuntonäytöissä vieraillutta. Vuokranantajistakaan 73 prosenttia ei pidä niiden järjestämisestä. Heidän joukossaan kuvailuissa nousevat eniten esiin sanat vaivaannuttava, epämiellyttävä ja uuvuttava. Liki puolet vuokranantajista kokeekin yleiset asuntonäytöt joko tarpeettomiksi tai melko tarpeettomiksi, Tori.fi:n asuntoliiketoiminnasta vastaava johtaja Jenni Tuomisto kertoo.

Kolmannes vuokranantajista ajattelee yleiset asuntonäytöt yhä melko tarpeellisiksi ja 17 prosenttia jopa erittäin tarpeellisiksi. Vaikka puolet vuokra-asujista ei niissä käy.

– Yksityiset asuntonäytöt ovat yleistyneet suuresti ja se johtuu niiden suosiosta. Vuokra-asujista 80 prosenttia suosii niitä asunnon etsinnässään. Ja niistä vuokranantajista, jotka eivät järjestä yleisiä asuntonäyttöjä, yksityisiä näyttöjä suosii peräti 90 prosenttia. Totta kai mahdollinen uusi koti halutaan edelleen nähdä etukäteen, mutta tavat ja keinot siihen kehittyvät, Tuomisto toteaa.

Kolmasosa vuokra-asujista ei halua asua omistusasunnossa

Suomalaisista kolmasosa asuu vuokralla ja heidän joukkonsa kasvaa. Se tarkoittaa yli 1,82 miljoonaa suomalaista. Tilaston laski helmikuussa OP. Heistä joka kolmas ei edes halua asua omistusasunnossa.

Kaksi kolmasosaa vuokra-asujista kertoo vuokra-asumisensa syyksi, ettei ole ollut varaa haluamansa kaltaiseen omistusasuntoon. Toiseksi yleisin syy, 40 prosentilla, on myös haluttomuus sitoutua isoon pankkilainaan. Joka viides ei halua sitoutua asunnonomistajan vastuisiin.

– Vuokra-asujista yli 1,22 miljoonaa sanoo, ettei omistusasuminen olisi nykyisellä asuinpaikkakunnallaan taloudellisesti mahdollista. Se on melkein neljännes Suomesta. Yleisintä tuollainen on kasvukeskuksissa, joissa hintataso on korkeampi kuin muualla. Luonnollisesti ennen kaikkea pääkaupunkiseudulla, jossa asuu noin viidennes väestöstä. Ylipäätään yli 70 prosenttia suomalaisista asuu kaupungeissa, Tuomisto sanoo.

– Vuokra-asuminen on niin merkittävä ja kasvava osa suomalaista elämäntapaa, että sen palveluja ja työkaluja kotien löytämiseen tulee kehittää. Kyse ei todellakaan ole enää opiskelijoiden ja kaupunkien lähiöiden ilmiöstä. Asumisessakin kehitys kulkee poispäin omistamisesta, väliaikaisen käytön suuntaan, Kuusela jatkaa.

Oulu ykkönen, Rovaniemi toinen, Kuopio kolmas

Suomen suurimman vuokra-asuntosivuston Tori.fi:n palveluun jätettiin tammi–kesäkuussa yhteensä noin 85 600 asuntoilmoitusta. Se on 14 prosenttia enemmän kuin vastaavassa ajassa viime vuonna. Asuntopalvelun käyttäjämäärän viikkokeskiarvo on kasvanut viime vuodesta miltei 20 prosenttia. Käyttäjiä on keskimäärin noin 160 000 viikossa.

Käyttäjämäärän kasvu näkyy myös ilmoitusten keräämässä suosiossa, sillä asuntoilmoituksia on katseltu tänä vuonna keskimäärin 1,7 miljoonaa kertaa per viikko, mikä on 23 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Lukemat eivät sisällä loma-asuntoja.

– Tänä vuonna asuntoja on haettu eniten Oulusta, noin 19 000 hakua keskimäärin viikoittain. Toiseksi suosituin on Rovaniemi, 14 300 hakua viikoittain. Kolmantena Kuopio, 12 000 hakua viikoittain. Etsitään asuntoa vuokralle -ilmoituksista puolestaan valtaosa koskee Helsinkiä, Tuomisto luettelee.

Opiskelijoiden asuntosesonki kuumenee jo

Suomessa kuumin vuokra-asuntosesonki alkaa jo heinäkuussa, jolloin useimpien opiskelijoiden uudet opiskelupaikat varmistuvat. Lämpeneminen alkaa jo kesäkuussa, kun uudet opiskelijat saavat tietoa opinahjoistaan. Tori.fi:ssä oli viime kesänä eniten tarjolla vuokra-asuntoja Jyväskylästä, Oulusta, Joensuusta, Tampereelta ja Helsingistä.

Edellisten 12 kuukauden aikana eniten asuntoja on ollut tarjolla Jyväskylässä, Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Joensuussa.

– Valtaosa tarjolla olevista asunnoista on opiskelijaystävällisesti kaksioita ja yksiöitä. Kaksioita on nyt 47 prosenttia tarjonnasta, yksiöitä 30 prosenttia. Kolmioita on 18 prosenttia, Tuomisto päättää.

Tori.fi:n kyselyn vastaajista naisia oli 63 ja miehiä 35 prosenttia, kaksi prosenttia ei halunnut määrittää sukupuoltaan. Vastaajia oli 1506.

Katso myös

Suomen ja Viron välisen merirahdin vienti kasvoi viime vuonna

Viron merkitys Suomen viennille on kasvanut ja kasvaa tulevaisuudessakin muun muassa Venäjä-kaupan vähentymisen ja pohjois-etelä-suunnan …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x