Terveydenhuollossa pitäisi puhua potilaan äidinkieltä

Iäkkäämmillä ja heikommin koulutetuilla kaksikielisillä ruotsinkielisillä naispotilailla oli vaikeuksia selittää terveysongelmiaan ja ymmärtää hoito-ohjeita suomeksi. Ruotsia äidinkielenään puhuvat potilaat olivat myös vähemmän tyytyväisiä hoitoon, kun he kohtasivat suomea puhuvan lääkärin.

Terveydenhuollon maisteri Marianne Mustajoki selvitti väitöstutkimuksessaan, miten terveydenhuollon työntekijän käyttämä suomen kieli vaikutti ruotsia äidinkielenään puhuvien kaksikielisten potilaiden hoidon eri osa-alueisiin.

Tutkimuksessa selvitettiin ruotsinkielisten terveyskeskuspotilaiden suomeksi ilmaisemiin terveysongelmiin liittyviä väärinkäsityksiä ja hoitoon sitoutumista, ja ruotsinkielisten akuuttipotilaiden ja lääkärin välistä kommunikaatiota. Lisäksi selvitettiin ruotsinkielisten potilaiden palvelukielen liittymistä hoidon laatuun ja käyntimäärien vaihtelua, verrattuna suomenkielisten potilaiden saamaan palveluun suomeksi. Ssatutkimuksessa Mustajoki testasi diabetesta sairastavien ruotsinkielisten potilaiden kivun kuvailua suomeksi ja ruotsiksi. Tutkimukseen osallistui yhteensä 411 ruotsinkielistä ja 746 suomenkielistä potilasta 2004–2016 välisenä aikana.

Kansainvälisissä kielivähemmistöjä koskevassa tutkimuksissa on todettu, että molemminpuolista ymmärtämistä haittaa, jos potilaalla ja lääkärillä on eri äidinkieli. Tuloksiin vaikuttavat myös potilaiden erilainen kulttuurinen tausta ja useimmiten valtaväestöä alhaisempi sosioekonominen asema, joten tuloksista ei voida päätellä, missä määrin ne johtuvat pelkästään erikielisyydestä.

Mustajoki kertoo, että yhteiskunnallisesti homogeeninen, mutta eri äidinkieltä puhuva suomalainen väestö antaa ihanteellisen mahdollisuuden tutkia spesifisesti eri äidinkieleen, suomeen ja ruotsiin, liittyviä ongelmia.

– Yleisesti on vallalla käsitys, että kaksikielinen henkilö pystyy vaivatta siirtymään kielestä toiseen ja hän ymmärtää täydellisesti kahta kieltä. Tämä tutkimus osoitti, että etenkin iäkkäämmillä ja heikommin koulutetuilla kaksikielisillä ruotsinkielisillä naispotilailla oli vaikeuksia selittää terveysongelmiaan ja ymmärtää hoito-ohjeita toissijaisella kielellä suomeksi. Oman arvionsa mukaan hyvin kummatkin kielet taitavista potilaista huomattava osa raportoi hoitotapahtumaan liittyviä väärinymmärryksiä, Mustajoki sanoo.

Erityisesti päivystyksessä kaivataan palvelua omalla äidinkielellä

Erityisesti stressiä lisäävissä tilanteissa, kuten päivystyksessä, tarve saada palvelua omalla äidinkielellä oli tutkimuksessa ilmeinen. Tulosten mukaan kaksikieliset potilaat olivat vähemmän tyytyväisiä hoitoon, kun he kohtasivat suomea puhuvan lääkärin. Epäluottamus lääkäriin oli yleisempää ja potilaiden sitoutuminen hoitoon huononi. Näiden potilaiden kohdalla uusintakäynnin tarve oli suurempi tai käynti jäi useammin tekemättä.

Tulosten mukaan ruotsinkielisillä potilailla oli myös vaikeuksia ilmaista kipua toissijaisella kielellä verrattuna suomenkielisiin potilaisiin, jotka kommunikoivat äidinkielellään. Mustajoki kertoo, että puutteellisen kivun arvioinnin seurauksena kivunlievitys voi jäädä vajaaksi.

Huolimatta kaksikielisyydestään puolet vastanneista ruotsinkielisistä potilaista piti keskustelua lääkärin kanssa omalla äidinkielellä erittäin tärkeänä.

– Vanhemmiten kahden kielen hallinta heikkenee. Ruotsinkieliset potilaat eivät muodosta yhtä, homogeenistä kieliryhmää, vaan yksilöiden välillä esiintyy huomattavia suomen kielen taidon vaihteluja. Terveydenhuollon henkilöstö ja myös ruotsinkieliset potilaat saattavat yliarvioida omaa suomen kielen taitoa.

Huolimatta siitä, että sekä suomen- että ruotsinkieliset akuuttipotilaat olivat yhtä sairaita, suomenkieliset potilaat raportoivat merkittävästi enemmän vuosittaisia lääkärikäyntejä kuin ruotsinkieliset potilaat.

– Ruotsinkielisten potilaiden kommunikaatiovaikeudet saattavat johtaa lääkärikäyntien välttämiseen, Mustajoki sanoo.