Tampereella poliisi selvitti kolme tuhotyötä

Tampereella Saukonpuiston entisessä koulussa 6.1.2025 syttynyt tulipalo on selvitetty. Sytyttäjiksi on syytä epäillä nuoria poikia, jotka on tavoitettu ja kuultu. Palo on sytytetty pikemmin hetken mielijohteesta kuin harkittuna ja sitä tutktitaan tuhotyönä.

Kuulusteluissa on ilmennyt tapahtumien kulku. Aiemman tiedottamisen jälkeen useampi tapahtumapaikan läheisyydessä ollut henkilö on ollut poliisiin yhteydessä. Yhteydenottojen perusteella tapahtumia ja havaintoaikoja on saatu tarkennettua siten, että aiemmassakin tiedotteessa mainittua kaksikkoa oli lopulta syytä epäillä osallisuudesta paloon ja havainnot muista henkilöistä saatiin suljettua pois. Poliisi kiittää runsaista yhteydenotoista!

Poliisi on myös selvittänyt Tampereen Kaukajärvellä 3.1.2025 isossa kerrostalossa päiväsaikaan syttynyttä tulipaloa. Paikalla olleet asukkaat joutuivat tällöin poistumaan asunnoistaan. Varastotiloissa ollutta tulipaloa oli syytä epäillä sytytetyksi. Poliisi on ottanut kiinni rikoksesta epäiltynä 80-luvulla syntyneen naisen. Paloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä.

Lisäksi poliisissa on selvitetty 30.10.2024 Tampereen Polvikadulla taloyhtiön varastotiloissa sytytetyksi epäiltyä tulipaloa. Tuhotyöstä on kuulusteltu epäiltynä 90-luvulla syntynyt mies. Rikosasiat tulevat etenemään myöhemmin syyteharkintaan.

Poliisi muistuttaa, että tulipalojen sytyttämisestä jää kiinni. Palot aiheuttavat erityisesti taajaan rakennetussa kaupunkiympäristössä huomattavaa vaaraa ja vahinkoa ihmisille, eläimille ja omaisuudelle. Lisäksi paloista aiheutuu savuvahinkoja paloalueen ulkopuolelle. Palo ei yleensä rajoitu sytytettyyn tilaan. Sytyttäjälle tuomitaan rangaistuksen lisäksi tavanomaisesti huomattavia vahingonkorvauksia maksettavaksi.

Lisätietoja Toimitus

Toimitus

Katso myös

Helleputki jatkuu ja ukkoset ovat voimakkaita lähipäivinä

Lämpötilat pysyvät hyvin korkeina vielä lähipäivinä. Olosuhteet ovat myös otolliset ukkosten kehittymiselle suuressa osassa maata. …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit