Luonnonvarakeskuksen julkaisema suden kanta-arvio antaa tarkemman kuvan susikannasta Suomessa. Susikanta on kasvanut merkittävästi edellisvuodesta.
Keväällä 2025 Suomessa oli poronhoitoalueen ulkopuolella todennäköisimmin 394 sutta, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan susia oli 285. Yksilöiden määrä poronhoitoalueen ulkopuolella on kasvanut 38 prosenttia ja laumojen määrä 36 prosenttia.
– Kun susikanta on näinkin voimakkaassa kasvussa, meillä on hyvät perusteet sallia suden metsästys tulevana talvena. Kiintiöt määritellään kanta-arvion ja muiden tarpeellisten tietojen pohjalta, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sanoo.
Suden metsästyksen säädösvalmistelu etenee suunnitellusti. Metsästyslain muutokset ovat parhaillaan lausuntokierroksella. Tarkemmat ohjeet suden metsästykselle määritellään myöhemmin lain nojalla tehtävillä asetuksilla.
Luonnonvarakeskuksen kanta-arviossa käytettävän aineiston kattavuus on parantunut edellisvuodesta runsaan DNA- ja havaintoaineiston ansiosta. DNA-keräystä vahvistettiin viime talvena muun muassa maa- ja metsätalousministeriön lisämäärärahalla.
Aineisto tarjoaa tarkemman kuvan susikannan liikkeistä vuoden aikana. Tällä kertaa on arvioitu myös marraskuun kanta lisääntymiskauden jälkeen. Aineisto antaa lisäksi mahdollisuuden verrata Suomen susikannan kokoa esimerkiksi Ruotsin susikantaan, sillä Ruotsin kanta-arvio kuvaa marraskuun tilannetta ja Suomessa on aiemmin raportoitu vain maaliskuun tilanne.