Extralehdet Extralehdet
Nykyinen käsitys masennuksesta ja ADHD:sta (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) sairauksina on perustavanlaatuisesti virheellinen ja edustaa pseudotiedettä. Näitä mielen tiloja määritellään, diagnosoidaan ja ymmärretään sekä terveydenhuollossa että yhteiskunnassa kuvitelmien perusteella.
Masennusta tai ADHD:ta ei voi todeta objektiivisilla lääketieteellisillä tutkimuksilla. Monet somaattiset sairaudet, kuten diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta tai korkea kolesteroli jne. diagnosoidaan verikokeiden, spesifisten aivokuvantamislöydösten tai muiden biologisten merkkiaineiden avulla, joilla olisi selkeät, tieteellisesti validoidut viitearvot. Lääketieteessä diagnoosit perustuvat mitattaviin arvoihin; esimerkiksi veren glukoosipitoisuus ylittää tietyn rajan diabeteksessa, TSH-arvo on poikkeava kilpirauhasen toimintahäiriöissä tai verenpaine on koholla verenpainetaudissa. Masennusta tai ADHD:ta ei diagnosoida lääketieteellisin perustein, eikä niille ole olemassa yksiselitteisia fyysisiä testejä. Niiden diagnoosit perustuvat psykiatrien fantasiamaailmaan.
Diagnoosit ovat vain kuvailevia, eivät selittäviä
Psykiatriset diagnoosit ovat puhtaasti kuvailevia. Ne ovat kokoelmia oireista, joita ihmiset raportoivat tai joita ammattilaiset havaitsevat. Esimerkiksi masennusdiagnoosi on vain kuvaus erilaisista psyykkisistä oireista – niiden aiheuttajaa ei tiedetä. Vastaavasti ADHD-diagnoosi on kuvaus oireista, kuten tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus, mutta ne eivät selitä oireiden syytä. Kun henkilöllä todetaan olevan esimerkiksi masennukseen viittaavia oireita tai ADHD:hen liitettyjä käyttäytymispiirteitä, nämä oireet niputetaan yhteen ja annetaan nimilappu “masennus” tai “ADHD”. Tämä nimilappu ei kuitenkaan selitä, miksi henkilö kärsii näistä oireista tai käyttäytyy tietyllä tavalla. Se on vain oireiden ja piirteiden, sekä käyttäytymisen uudelleennimeämistä.
Kehäpäätelmät ja ammattilaisten rooli
Väärinkäsitystä masennuksesta ja ADHD:sta sairauksina pitävät yllä mielenterveysalojen ja psykiatrian ammattilaiset. Heidät opetetaan diagnosoimaan oirevalikoimien perusteella, jonka jälkeen voidaan puhua oireryppäästä yhdellä nimellä, aivan kuin ne olisivat itsenäisiä sairauksia. Masennuksen tai ADHD:n esittäminen yhtenäisenä sairautena oireiden mukaan on kehäpäätelmä, joka hämärtää ymmärrystämme mielenterveysongelmista ja käyttäytymisesta sekä luonteesta. Jos väitämme, että masennus aiheuttaa masennusoireita ja samalla määrittelemme masennuksen juuri näiden oireiden perusteella, emme oikeastaan ole kertoneet mitään. Sama pätee ADHD:hen: jos sanomme sen aiheuttavan tarkkaamattomuutta ja määrittelemme sen tarkkaamattomuuden ja muiden vastaavien oireiden kautta, jäämme pelkän kehäpäätelmän varaan.
Taustalla on psykologinen ajatteluvinouma
Tämän ajattelun taustalla on psykologinen ajatteluvinouma sekä tarve luokitella ja medikalisoida käyttäytymisen vaihtelua. Kun monimuotoisille ja yksilöllisille psyykkisille vaikeuksille tai käyttäytymisen malleille annetaan yhtenäinen sairausleima, kuten “masennus” tai “ADHD”, se yksinkertaistaa monimutkaista todellisuutta harhaanjohtavalla tavalla ja antaa virheellisen kuvan ymmärretystä ja selitetystä tilasta.
Koulutus ja käytäntö ohjaa harhoja
Ongelmana on myös koulutus, jossa opetetaan tekemään diagnoosi kuvitelmien mukaan. Pieni joukko henkilöitä on määritellyt yleisiä käyttäytymismalleja. Mielenterveysalan ja muiden relevanttien alojen ammattilaiset koulutetaan tunnistamaan keksityt käyttäytymismallit oirekokonaisuuksiksi ja antamaan niille diagnoosinimiä, kuten “masennus” tai “ADHD”, diagnostisten manuaalien (kuten DSM tai ICD) kriteeristöjen pohjalta. Kriteerit ovat vain sopimuksenvaraisia listoja oireista, eivätkä ne perustu sairauksien tai häiriöiden syy-seuraussuhteiden tai biologisten mekanismien ymmärtämiseen eli ovat yhdessä sovittuja harhoja. Lääketieteessa diagnoosi perustuu esimerkiksi verikokeisiin, kudosnäytteisiin, selkeisiin ja spesifisiin aivomuutoksiin, joilla on yksiselitteiset viitearvot, jotka paljastavat elimistön fysiologisen tai patologisen tilan, jonka mukaan diagnoosi tehdään. Psykiatriassa diagnoosi perustuu erilaisiin harhoihin ja vääristymiin, sekä kuvitelmiin ihmisten samanlaisuudesta.
Masennusdiagnoosi ja ADHD-diagnoosi nykymuodossaan eivät täytä tieteellisen sairaus- tai häiriömääritelmän kriteerejä objektiivisen, biologisen perustan osalta. Ne ovat kuvailevia nimilappuja oireryppäille, eivätkä selitä niiden syitä, jos ne edes selitystätarvitsevat. Virheellinen lähestymistapa estää ymmärryksen kehittymisen psyykkisen pahoinvoinnin ja poikkeavan käyttäytymisen todellisista, yksilöllisistä ja monitaustaisista syistä. Olisi jo aika purkaa pseudotieteellinen kehikko ja keskittyä tieteelliseen totuuteen, sekä käsittää yksilöllisemmät käyttäytymistavat. Luonnollista on, että alalla olevat suosivat tietoa, joka vahvistaa heidän jo olemassa olevia uskomuksiaan, ja jättävät huomiotta tai vähättelevät ristiriitaista tietoa. Tietenkin alan ihmisille on vaikeaa ja epämiellyttävää myöntää, että on elänyt harhaluulojen varassa.
