Kansalaiset maksavat veroillaan yhdistyksien ja säätiöiden verovapauden

Yhdistykset ja säätiöt nauttivat Suomessa laajaa verovapautta erilaisista tuloista, kuten sijoitustuotoista, osingoista, lahjoituksista ja jäsenmaksuista. Tämä etuoikeus perustellaan usein sillä, että yhteisöt toimivat yleiseksi hyväksi eivätkä jaa voittoa jäsenilleen. Todellisuudessa näin ei ole. Yhdistykset maksavat johdolleen ja henkilökunnalleen ökypalkkoja ja etuja. Järjestöjen verovapaus siirtää verotaakan tavallisille kansalaisille ja yrityksille, eikä sille ole enää nyky-yhteiskunnassa mitään todellisia perusteita.

Verovapauden kriteerit ovat keinotekoisia ja helposti kiertettävissä. Yhdistysten ja säätiöiden yleishyödyllisyys määritellään laissa, mutta käytännössä rajanveto on tulkinnanvaraista ja altista väärinkäytöksille. Monet yhteisöt harjoittavat merkittävää sijoitus- ja liiketoimintaa, mutta säilyttävät silti verovapaan asemansa, kunhan osa tuloista käytetään muodollisesti yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Se mahdollistaa tilanteen, jossa varallisuutta kerrytetään ja käytetään yhteisön sisällä, mutta yhteiskunnalle ei makseta veroja samassa suhteessa kuin muilta toimijoilta edellytetään.

Verovapaus vääristää kilpailua

Verovapaus luo epäreilua kilpailua markkinoilla. Suuret säätiöt ja yhdistykset voivat sijoittaa miljoonia euroja osakkeisiin ja kiinteistöihin ilman veroseuraamuksia, kun taas yksityishenkilöt ja yritykset maksavat verot tuloistaan. Näin yhdistykset ja säätiöt saavat perusteettoman kilpailuedun, joka mahdollistaa varallisuuden kasautumisen suljettuihin rakenteisiin. Lopputuloksena yhteiskunnan veropohja kapenee ja verorasitus siirtyy entistä enemmän palkansaajille ja pienyrittäjille.

Yhteiskunnallinen hyöty on liioiteltua

Yhteiskuntavastuun kantamisen ensimmäinen edellytys on osallistua verojen maksuun. Osa yhdistyksistä ja säätiöistä voi tehdä mielestään arvokasta työtä. Toiminnan yhteiskunnallinen hyöty on kuitenkin kyseenalainen ja rajallinen. Esim. säätiöiden jakamat apurahat ja tuet eivät korvaa verotulojen menetystä, joka syntyy laajasta verovapaudesta. Lisäksi yhteisöjen toiminnan valvonta on puutteellista, ja väärinkäytöksiä esiintyy, eikä tuet ja avustukset kestä aina päivänvaloa.

Verovapaus on tulonsiirto yhteiskunnan hyväosaisille tavallisilta kansalaisilta. Kun yhdistykset ja säätiöt eivät maksa veroja, valtio rahoittaa menetykset keräämällä enemmän veroja palkansaajilta, kuluttajilta ja yrityksiltä. Tämä kasvattaa tuloeroja ja todellisuudessa yhdistykset ja säätiöt elävät tavallisten kansalaisten siivellä, joka myös on heikentänyt verotuksen oikeudenmukaisuutta.

Yhdistysten ja säätiöiden verovapaus on lakkautettava

Yhdistysten ja säätiöiden verovapaudelle ei ole enää todellisia perusteita. Kaikkien yhteisöjen tulee osallistua yhteiskunnan rahoittamiseen maksamalla veroja tuloistaan, kuten muutkin toimijat. Yleishyödyllistä toimintaa ei ole syytä tukea kuin sen jäsenten toimesta. Suorat avustukset ja verovapauden aika on ohi. Vain lopettamalla järjestöjen ja säätiöiden vapaamatkustus voidaan varmistaa oikeudenmukainen ja kestävä verotus, jossa kaikki osallistuvat yhteisiin kustannuksiin ilman erioikeuksia.

Lisätietoja Maija Virtanen

Maija Virtanen

Katso myös

Ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon panostettava

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on ajautunut kriisiin, jossa keskitytään sammuttamaan tulipaloja sen sijaan, että pyrittäisiin ehkäisemään niitä. …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit