Tapio Wirkkalan Ultima Thule talletettu EMMAan

Muotoilija, kuvanveistäjä ja akateemikko Tapio Wirkkala (1915-1985) ja hänen puolisonsa graafikko, keramiikkataiteilija Rut Bryk (1916-1999) ovat keskeisellä tavalla luoneet suomalaisen ja skandinaavisen modernin designin käsitettä.

Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin 100-vuotisjuhlien osana myös EMMA – Espoon modernin taiteen museo tuo esiin suomalaisen muotoilun kiistattoman kärkipariskunnan tuotantoa. Tapio Wirkkalan yhdeksänmetrinen Ultima Thule -vaneriveistos vuodelta 1967 saadaan yleisön nähtäville pysyvästi EMMAn uuteen Aitio-tilaan vaihtuvien näyttelyjen vieressä. Tila avautuu samanaikaisesti syksyn päänäyttelyn, Carol Raman, kanssa ja teos on siten yleisön nähtävillä 14. lokakuuta lähtien. Teos on huipentuma Wirkkalan jo 1950-luvun alussa aloittamalle työskentelylle lentokonevanerin parissa. Veistoksissa taiteilija tutki muotoa, valoa ja liikettä teollisen puumateriaalin ehdoilla. Ne edustavat poikkeuksellista abstraktia ilmaisua aikakauden suomalaisessa taiteessa ja ovat herättäneet huomiota myös kansainvälisesti.

Ultima Thule kuuluu Valtion taidekokoelmaan. Ultima Thule valmistui alun perin valtion tilauksena Montrealin maailmannäyttelyyn vuonna 1967 yhteispohjoismaiselle osastolle, jossa sen esillepano oli toteutettu diagonaalisesti kallistettuna. Seuraavana vuonna teos oli esillä Mexico Cityssä olympialaisten aikaan. Teoksen lähtökohtana on ollut Lapin Lemmenjokilaakson maisema ja eroosion muovaamat luonnon muodot. Teoksen materiaali on koivusta valmistettu korkealuokkainen lentokonevaneri.

Ultima Thule -reliefin korkeus on 404 cm ja leveys 902 cm. Se muodostuu erillisistä osista, jotka on koottu yhteen metallirakenteen varaan.
Ultima Thule -reliefin korkeus on 404 cm ja leveys 902 cm. Se muodostuu erillisistä osista, jotka on koottu yhteen metallirakenteen varaan.

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x