Viennin yhteenlaskettu arvo nousi uuteen ennätykseen

Tavaroiden ja palveluiden viennin yhteenlaskettu arvo nousi uuteen ennätykseen vuoden toisella neljänneksellä. Tavaroita ja palveluita vietiin huhti-kesäkuussa 34,6 miljardin euron arvosta. Vuotta aiempaan verrattuna viennin arvo kasvoi noin 4,6 miljardilla, mikä vastaa 15 %:n nousua, selviää Tilastokeskuksen ulkomaankauppa -tilastosta.

Edellinen ennätys on vuodelta 2022. Tuolloin vuoden viimeisellä neljänneksellä vientiä kertyi 33,9 miljardin euron arvosta. Uusi ennätys selittyy kokonaan tavaroiden viennillä, sillä palveluvienti väheni vuotta aiemmasta. Palveluiden viennin arvo oli nyt 4 % viimevuotista alemmalla tasolla.

Laskua vuodentakaisesta oli varsinkin televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluissa. Myös matkailuvienti, eli ulkomaalaisten matkailu Suomessa, oli matalimmillaan sitten vuoden 2021

Tavaroiden viennin arvo kasvoi 25 % vuodentakaisesta

Kasvua selittää suurilta osin kesäkuulle kohdistunut risteilyaluksen toimitus Yhdysvaltoihin. Tullin tavarakauppatilaston mukaan risteilyaluksen arvoksi on laskettu noin 1,9 miljardia euroa.

Yhdysvaltoihin kohdistuvan tavaraviennin arvo oli huhti-kesäkuussa kaikkiaan 4,4 miljardia euroa, mikä oli niin ikään ennätyksellisen suuri luku. Yhdysvaltojen osuus koko Suomen tavaraviennistä oli noin 18 %. Vuotta aiempaan verrattuna osuus kasvoi noin kahdeksan prosenttiyksikköä.

Myös tavaroiden tuonnin arvo kasvoi vuoden toisella neljänneksellä. Kasvua oli 3,3 miljardia euroa vuodentakaiseen verrattuna. Tavarakaupan tase oli 3,9 miljardia euroa ylijäämäinen. Palveluiden tuonnin arvo kasvoi samalla ajanjaksolla seitsemän prosenttia. Palvelutase pysyi negatiivisena ja oli 2,1 miljardia euroa alijäämäinen.

Lisätietoja Toimitus

Toimitus

Katso myös

Pidempien asuntolainojen määrä kasvanut

Kesäkuun 2026 alussa asuntolainojen enimmäistakaisinmaksuaikaa pidennettiin 30 vuodesta 40 vuoteen. Muutos näkyy kesä- ja heinäkuun …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted