Monet voivat tuntea silmänsä väsyneiksi tai ärtyneiksi työpäivän päätteeksi ja ajattelevat sen johtuvan yleisesti kuormittavasta päivästä. Kyse on usein liian vähäisestä räpyttelystä. Silmien ei kuulu tuntua miltään, ei edes työpäivän päätteeksi. Jos käytössä olevat silmälasit ovat ajantasaiset, oireilu johtuu todennäköisesti silmien kuivumisesta.
Kymmenen ihmisen räpyttelyä seurattiin kahdessa tilanteessa, rauhallisesti ikkunasta ulos katsoessa ja keskittyneesti tietokoneella työskennellessä. Videoilta laskettiin, kuinka paljon testihenkilöt räpyttelivät minuutin aikana. Ikkunasta ulos katsellessa he räpyttelivät keskimäärin 18 kertaa minuutissa, työkoneen äärellä seitsemän kertaa minuutissa, jolloin räpyttely väheni keskimäärin 60 prosenttia.
Miksi ruudun katsominen vähentää räpyttelyä?
Räpyttelyllä on ratkaiseva rooli silmien hyvinvoinnissa. Silmäluomet levittävät kyynelnestettä tasaisesti koko silmän pinnalle, mikä suojaa silmiä kuivumiselta.
Lähellä olevan ruudun keskittynyt katsominen vähentää räpyttelyä ja saa räpytykset jäämään usein vajaiksi. Näin sarveiskalvon alaosa voi jäädä räpytyksestä huolimatta kuivaksi.
– Silmät kuivuvat ruututöissä usein siksi, että ihminen räpyttelee päivän aikana liian vähän ja silloinkin puolittaisesti. Silmät ärtyvät, kun kosteutus ei pelaa. – Kun teemme tarkkaa lähityötä, aivot pyrkivät pitämään näön katkeamattomana. Sama tapahtuu, kun pujotamme keskittyneesti lankaa neulansilmään. – Silmät palautuvat rankastakin päivästä. Ongelma syntyy, kun silmät ovat poikkeustilassa tuntikausia päivittäin, kuukaudesta ja vuodestakin toiseen, kertoo Instrumentariumin optometristi Riikka Torvela.
Näin kuivasilmäisyys voi alkaa
Ruutuajalla, räpyttelyn vähenemisellä ja kuivasilmäisyydellä on vahva yhteys toisiinsa. Ruutujen täyteinen elämä voi käynnistää tapahtumaketjun, joka altistaa kuivasilmäisyydelle.
Silmäluomissamme on Meibomin rauhasia, jotka pumppaavat jokaisella räpytyksellä öljyä kyynelnesteeseemme. Jos räpyttelee päivittäin tuhansia kertoja liian vähän, rauhasissa oleva öljy alkaa jähmettyä ja rauhaset voivat tukkeutua. Silloin kyynelkalvon öljykerros alkaa heikentyä. Kun kyynelkalvon öljykerros heikkenee, silmän pitäisi saada entistä useammin kokonaisia räpäytyksiä pysyäkseen kosteana. Ruutujen täyteisessä arjessa käy usein päinvastoin ja kierre on valmis.
Neuvoja ruututyöläiselle
- Jos silmät alkavat tuntua kuivilta, väsyneiltä tai ärtyneiltä, anna niille ensiavuksi kunnon rutistelujumppa. Rutista silmät viisi kertaa kunnolla kiinni ja pidä sen jälkeen ruututauko.
- Pidä päivän aikana useita lyhyitä taukoja. Lähde jaloittelemaan ja anna katseen liikkua eri etäisyyksille. Kun katseen irrottaa ruudusta, räpyttely alkaa toimia heti normaalisti.
- Myös kostutustipat tuovat apua ruuduista oireileville silmille. Käytä asiantuntijan suosittelemia, säilöntäaineettomia kostutustippoja. Laita tippapullo esimerkiksi hammasharjan viereen, niin muistat kostutuksen säännöllisesti aamuin illoin. Ja muista kostuttaa silmiä tarpeen mukaan myös päivän mittaan.
- Ruutupäivän aikana väsyvät tai ärtyvät silmät kannattaa tutkituttaa.
Extralehdet Extralehdet