Rikollisorganisaatio järjesteli laittomia maahantuloja Suomen kautta

Rajavartiolaitoksen Turun rikostorjuntayksikön mukaan kansainvälisen rikollisorganisaation epäillään järjestäneen kolmansien maiden kansalaisia Valko-Venäjältä Suomen kautta EU:n alueelle. Rikoskokonaisuudessa on järjestetty tai yritetty järjestää yli 40 henkilön laiton maahantulo Suomeen joulukuun 2025 ja huhtikuun 2026 välisenä aikana.

Tutkinnan mukaan laittomasti maahantuodut henkilöt ja epäillyt rikollisorganisaation jäsenet ovat lähtöisin Itä-Afrikasta. Rikollisorganisaation epäillään järjestäneen vähintään 25 henkilön matkan Latviasta Suomeen tai Suomen kautta muihin Euroopan maihin.

Suomeen laittomasti järjestetyt henkilöt ovat olleet Latviassa turvapaikanhakijoina. Heitä on tullut Suomeen lentoteitse Latviasta ja Viron kautta meriteitse. Joitakin matkoja on pystytty estämään lähtö- ja kauttakulkumaissa. Osa Suomeen asti päässeistä henkilöistä on jatkanut matkaansa muihin Euroopan unionin jäsenvaltioihin.

Lentoliikenteen kautta henkilöitä järjestettiin Riian lentoasemalta Suomeen Air Balticin lennoilla. Yhteensä 21 henkilöä on järjestetty tai yritetty järjestää Suomeen 14 eri lennolla. Lisäksi on käynyt ilmi, että sama organisaatio on järjestänyt Riian lentoasemalta matkoja myös muihin Euroopan valtioihin.

Laivaliikenteen kautta henkilöitä järjestettiin Latviasta junalla Tallinnaan ja edelleen matkustaja-aluksilla Helsinkiin. Osa jäi kiinni Tallinnan tai Helsingin satamissa. Suomeen päässeet jatkoivat matkaansa Haaparannan kautta Ruotsiin ja edelleen muihin Euroopan maihin.

Lisätietoja Toimitus

Toimitus

Katso myös

Vieraskielisille maksetut Kela-tuet nousivat 1,8 miljardiin euroon

Vieraskielisten etuuksien käyttö on kasvanut väestönkasvun mukana, mutta eri etuuksissa kehitys on ollut hyvin erilaista. …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted