Poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä

Poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä tiistaista 14.5. kello 18 alkaen torstaihin 16.5.2024 kello 18 saakka. Valvontaiskuun osallistuivat kaikki poliisilaitokset. Kaksi vuorokautta kestäneen raskaan liikenteen valvontaiskun aikana todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 93 sekä ajopiirturirikkomuksia 23 kappaletta.

Ajoneuvon kuljettajien ajo- ja lepoaikavalvonnan tavoitteena on ehkäistä kuljettajan vireystilan laskua, erityisesti väsymystä ja siten vähentää heikentyneestä vireystilasta aiheutuvia riskejä ja onnettomuuksia.

− Kaikki ajo- ja lepoaikarikkomukset, joista seuraamus määrättiin, ylittivät selvästi lainsäädännön asettamat rajat. − Epäkuntoisuuksista seuraamuksia kirjattiin 53 kappaletta, ja lisäksi 16 ajoneuvon matka keskeytettiin liikenneturvallisuudelle erityisen vaarallisten epäkuntoisuuksien johdosta. Tuolloin kyse oli liikennekelvottomista ajoneuvoista, toteaa poliisitarkastaja Kari Onninen.

Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa puutteellisesta kuorman varmistamisesta (39 kpl) ja ylikuormista (24 kpl).

Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä ylikuormiin, jotka on määritelty poliisin raskaan liikenteen valvonnan painopistealueiksi.

Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1035 raskasta ajoneuvoa, joista 856 kotimaista sekä 166 ulkomaista, sekä 13 linja-autoa. Kuljettajille määrättiin kaikkiaan 224 maksullista seuraamusta ja annettiin lisäksi 170 suullista tai kirjallista huomautusta.

Raskaan liikenteen valvonta on yksi poliisin liikenneturvallisuustyön painopistealueista vuonna 2024, ja se kuuluu poliisin liikenneturvallisuustyön keskeisiin vaikuttavuuskohteisiin.

Katso myös

Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita

Autoilija valitsee mielellään kitkarenkaat, jotta ajo olisi mahdollisimman hiljaista. Sähköautoilijan ei tarvitse olla huolissaan renkaiden …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x