Pandemian varautumissuunnitelman mukaan Suomen väestö suojataan rokottamalla, kun tehokas ja turvallinen rokote on saatavilla. …
Lue lisää »
Pandemian varautumissuunnitelman mukaan Suomen väestö suojataan rokottamalla, kun tehokas ja turvallinen rokote on saatavilla. …
Lue lisää »Koronavirustilanne on huonontunut lähes kaikkialla Suomessa viime viikkojen aikana. Koska tilanne on eri alueilla …
Lue lisää »Neljäsosa Suomessa todetuista koronavirustartunnoista on todettu kahdeksalla prosentilla väestöstä. He ovat muuta kieltä kuin …
Lue lisää »Valtionvarainministeriö on asettanut hankkeen henkilötunnuksen uudistamisen ja valtion takaaman identiteetin kehittämiseksi. Tavoitteena on varmistaa …
Lue lisää »Kiinteistöjen energiankulutuksesta valaistuksen osuus on lämmityksen jälkeen suurin kulutuksen aiheuttaja. Kunnissa valaistuksen osuus sähkönkulutuksesta …
Lue lisää »Taksiala on ollut yksi koronan suurimmista kärsijöistä. Yli 500 000 kyytiä vuodessa välittävän valtakunnallisen …
Lue lisää »Suomen talous jatkoi laskuaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Tilastokeskuksen mukaan Suomen bruttokansantuotteen volyymi on laskenut …
Lue lisää »Neljännessä lisätalousarviossa sairaanhoitopiireille myönnettiin 200 miljoonaa euroa avustusta koronaepidemiasta aiheutuneiden kustannusten ja alijäämän kompensoimiseksi. …
Lue lisää »Strait Culture and Art Centre on valittu vuoden 2020 Teräsrakenne -palkinnon voittajaksi. Palkinnon saa …
Lue lisää »Älä osta mitään -päivä haastaa Black Friday -ilmiön kulutusjuhlan ja herättelee todellisuuteen. Ylikuluttaminen johtaa …
Lue lisää »Puolustusministeriössä voivat jatkossa kaikki henkilöt ja henkilöstöryhmät tehdä etätyötä. Puolustusvoimissa etätyötä on mahdollisuus ja …
Lue lisää »Koronaepidemian leviämisvaiheessa olevan Uudenmaan maakunnan ravitsemisliikkeille tulee muita maakuntia tiukempia rajoituksia. Asiaa koskeva valtioneuvoston …
Lue lisää »Unenaikaista hengityshäiriötä hoidetaan yleensä ylipainehengityslaitteella eli CPAP-laitteella. Hoito ei edistä kuitenkaan terveellisten elintapojen omaksumista …
Lue lisää »Uuden Mercedes-Maybach S-sarjan myynti alkaa päämarkkina-alueilla Euroopan ulkopuolella tämän vuoden lopulla ja Saksassa sekä …
Lue lisää »Susi on Suomessa erittäin uhanalainen laji, eikä harvalukuista susikantaa pidä hoitaa metsästämällä. Luonto-Liiton tavoitteena …
Lue lisää »Uusiin rakennuksiin asennetaan jatkossa etäluettavat huoneistokohtaiset veden kulutusmittarit sekä lämpimälle että kylmälle vedelle, ja …
Lue lisää »Uusien covid-19-tapausten määrä ja ilmaantuvuus Suomessa ovat nousussa. Valtaosa viime viikolla todetuista tartunnoista oli …
Lue lisää »Ravitsemussuositusten tarkoituksena on edistää kaikenikäisten terveyttä. Niiden mukainen ruokavalio ja ateriarytmi tukevat myös hyvää …
Lue lisää »Konkurssihakemukset ovat vähentyneet konkurssilain väliaikaismuutoksen vaikutuksen vuoksi, joka estää velkoja-aloitteisen konkurssihakemuksen tekemisen. Hallituksen esitys …
Lue lisää »Työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinaennusteen mukaan työllisyysaste laskee vuoteen 2021 asti. Vuonna 2022 työllisyysaste on …
Lue lisää »Tatuoinnit ovat nykyään yleisempiä kuin koskaan, ja niiden suosio kasvaa edelleen kaikenikäisten keskuudessa. Vaikka …
Lue lisää »Purra väläyttää muutoksia eläkkeiden kertymiseen Ilta-Sanomat Tuore raportti väläyttää eläkekertymän leikkaamista: helpottaisi välittömästi velkaantumista, ei …
Lue lisää »Tampereen kaupunki myy Rollikkahallin Aamulehti
Lue lisää »Häijy tauti leviää lomasaarella – jo kuusi kuollut Ilta-Sanomat
Lue lisää »Päätös Pirhan tuhansia koskevista yt-neuvotteluista siirtyy yllättäen viikolla Aamulehti Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa taas uudet yt-neuvottelut …
Lue lisää »Linjaus tuli: Tällainen lisärapsu osalle sähkön kuluttajista on tulossa Iltalehti Sähkön tehomaksun rajaa nostettiin – …
Lue lisää »Neljä ulkomaalaista pyrki laittomasti Suomesta Venäjälle Ilta-Sanomat Nainen kertoi poliisille, että hänet pakotettiin myymään seksiä …
Lue lisää »Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen on päättänyt selvityshenkilön nimittämisestä selvittämään hyvinvointialueiden diagnoosikäytäntöjen vaihtelevuuden syitä, …
Lue lisää »Before his new Federal Reserve chief can even begin pushing for interest-rate cuts, President …
Lue lisää »Homeland Security Secretary Kristi Noem said that “every officer” in the field in Minneapolis …
Lue lisää »President Donald Trump formally announced plans to launch a $12 billion critical minerals stockpile, …
Lue lisää »US stocks rebounded on Monday, after stronger-than-expected manufacturing data outweighed lingering questions about the …
Lue lisää »The US will slash tariffs on India to 18% after Prime Minister Narendra Modi …
Lue lisää »Pakistan says it will boycott its T20 World Cup match against India on Feb …
Lue lisää »Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska valmistelevat miehittämättömien ilma-alusten ja niihin liittyvien teknologioiden yhteishankintoja. Yhteistyötä …
Lue lisää »Spain will provide a legal pathway for residency for migrants already living in the …
Lue lisää »US president dismisses Taylor Rehmet’s Texas State Senate victory as a ‘local’ race. Lue …
Lue lisää »President Donald Trump called on Republicans to seize control of election processes from individual …
Lue lisää »President Donald Trump is pushing ultra-conservatives in the US House to accept a deal …
Lue lisää »Syria began deploying security forces in Kurdish-controlled areas, implementing a recent US-backed agreement to …
Lue lisää »The US will slash tariffs on India to 18% after Prime Minister Narendra Modi …
Lue lisää »Kesällä sähköturvallisuusriskit lisääntyvät, kun sähkölaitteita käytetään pihalla ja veden äärellä. Myös sähkötapaturmia sattuu eniten …
Lue lisää »US stocks rebounded on Monday, after stronger-than-expected manufacturing data outweighed lingering questions about the …
Lue lisää »Ark Invest CEO & CIO Cathie Wood talks about how she would react if …
Lue lisää »Federal immigration agents are using facial recognition technology that draws from US government biometric …
Lue lisää »The Rafah border crossing is once again operational as part of the US-brokered ‘ceasefire’. …
Lue lisää »Hyinen pakkanen iskee etelään – yli 30 astetta Ilta-Sanomat Jäätävä sää jatkuu – Näin pitkään …
Lue lisää »Virginia Democrat Representative Suhas Subramanyam said that there are documents ‘missing’ from the latest, …
Lue lisää »Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jolla ehdotetaan muutoksia taksisääntelyyn. Lausuntoja kerättiin ja …
Lue lisää »Hallitus ehdottaa, että terveydenhuoltolakia muutettaisiin niin, että hoidon tarpeen arvion voisi tehdä teknologia-avusteisesti lääkinnällisellä …
Lue lisää »Kovien pakkasten keskellä auton valmisteluun ja käyttöön kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Erityisesti auton akku …
Lue lisää »Syksyn aika merkitsee monille pidempää keinovalojen ajanjaksoa. Siihen kuuluu olennaisena osana kodin koristelu valoilla …
Lue lisää »Purevat pakkaset ovat koetelleet kotikompostoreita eri puolilla Suomea. Talvikompostointi on yhä melko uutta ja …
Lue lisää »Ukrainan merkittävästä lisärahoituksesta saavutettiin poliittinen sopu torstaina 18. joulukuuta alkaneessa Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Ukrainalle myönnetään …
Lue lisää »Euroopan komissio antoi perjantaina 12. joulukuuta ehdotuksen neuvoston päätökseksi liiallisen alijäämän olemassaolosta ja suosituksiksi …
Lue lisää »Helsingin poliisilaitos tutkii kolmea erillistä raiskausrikosta, joista kaksi ovat muodoltaan törkeitä. Kaikkien tapausten epäillyt …
Lue lisää »Tatuoinnit ovat nykyään yleisempiä kuin koskaan, ja niiden suosio kasvaa edelleen kaikenikäisten keskuudessa. Vaikka …
Lue lisää »Ark Invest CEO Cathie Wood talks about Elon Musk’s reported efforts to combine SpaceX …
Lue lisää »US stocks rebounded on Monday after stronger-than-expected manufacturing data outweighed lingering questions about the …
Lue lisää »Yle löysi lisää suomalaisyhteyksiä Epstein-dokumenteista: osa tiedoista poistettu | Ulkomaat | Yle Yle Uusissa Epstein-papereissa …
Lue lisää »The US and India reached a trade agreement cutting tariffs on Indian goods, US …
Lue lisää »President Donald Trump called on Republicans to seize control of election processes from individual …
Lue lisää »Recent remarks by former US State Secretary Mike Pompeo herald the next phase of Israel’s …
Lue lisää »
Extralehdet Extralehdet