Uutisotsikot

Koira voi pelätä ilotulituksen ääniä

Uudenvuoden aattona ja sitä edeltävinä päivinä ilotulitetaan monissa paikoissa. Osa koirista ei reagoi paukkeeseen mitenkään, mutta jotkut koirat pelkäävät tulitteiden ääniä.

Osa koirista on ääniarkoja ja ne pelkäävät kovia ääniä, kuten vuodenvaihteen pauketta ja raketeistä syntyvää melua. Ääniarkuutta voi olla pennusta alkaen tai se voi alkaa vanhemmalla iällä. Ääniarka koira ei tule ”oppimaan” tai kestämään pauketta vaan pelko voi jopa voimistua äänekkäässä ympäristössä. Siksi arkaa koiraa ei kannata ottaa mukaan paikkoihin, joissa raketteja ammutaan.

Ääniaran koiran oloa voi yrittää helpottaa

Koiralle voi varata oman huoneen tai nurkkauksen, jossa se saa olla rauhassa. Alueen voi eristää ilotulitteiden äänistä ja kirkkaista valoista. Verhot kannattaa vetää ikkunoiden eteen, ja ulkoa tulevia ääniä voi yrittää vaimentaa vuoraamalla alue peitoilla tai vilteillä. Koiran tulee antaa olla rauhassa valitsemassaan paikassa. Itse pitää pysyä rauhallisena, sillä huolestunut tai stressaantunut omistaja voi pahentaa koiran pelkotilaa. Koiran huomio kannattaa viedä pois ja laittaa vaikka TV ja radio päälle. Koiralle pahinta on pamausten äkillisyys, joka aiheuttaa pelkoreaktion.

Ulkoiluta koira ajoissa

Kannattaa tehdä kävelylenkki jo päivällä, jotta ei joudu tekemään iltalenkkiä rakettien paukkuessa. Ääniarka koira ei välttämättä halua illalla kävellä lainkaan, jos raketteja ammutaan lähistöllä. Jos koira on selkeästi pelokas eli kulkee häntä koipien välissä tai ei suostu kävelemään, vaan pyrkii syliin tai takaisin kotiin, niin koiraa ei kannata viedä väkisin ulos ja yrittää ”totuttaa” paukkeeseen.

Koira saattaa peloissaan yrittää juosta pakoon ääniä. Ääniherkällä koiralla kannattaa olla kaulapanta ja valjaat kävelylenkin aikana, jotta se ei pääse rimpuilemaan irti pelästyessään. Kaulapannassa on hyvä olla laatta yhteystietoineen. Mikäli koira on tunnistusmerkitty, omistajan yhteystiedot löytyvät sirunumeron avulla.

Pysy itse rauhallisena

Koira tarkkailee omistajaansa ja hänen reaktioitaan. Jos omistaja pelästyy, koirakin pelästyy. Älä siis reagoi rakettien paukkeeseen. Jos tiedät kokemuksesta, että uudenvuoden aatto on koiralle yhtä tuskaa, voit hakeutua mahdollisimman rauhalliseen paikkaan. Rakettivapaita alueita ovat lentokenttien ympäristöt. Niiden läheisyydessä ei saa ampua raketteja.

Koiran reagoidessa raketteihin todella voimakkaasti, kannattaa hakea eläinlääkäriltä ennakkoon resepti rauhoittavaa lääkettä varten.

Katso myös

Matkustajalentojen kielto Iso-Britanniasta jatkuu

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt jatkaa matkustajalentoliikenteen keskeytystä Isosta-Britanniasta Suomeen 18.1.2021 asti. Myös matkustajalentoliikenne …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *