Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (Kuva: Katri Lehtola, liikenne- ja viestintäministeriö)

Ministeri Ranne: Junayhteys Ruotsiin antaa vahvistaa taloutta, turvallisuutta ja hyvinvointia

Tornion ja Haaparannan välillä käynnistynyt henkilöjunaliikenne vahvistaa yhteistä pohjoismaista aluetta ja rakentaa entistä vahvempaa perustaa taloudelle, turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

Liikenteen käynnistäminen on pitkän yhteistyön tulos valtion, kuntien ja liikennealan toimijoiden sekä Suomen ja Ruotsin välillä. Lopullinen päätös rahoituksesta ja henkilöliikenteen käynnistämisestä tehtiin istuvan hallituksen toimesta.

– Yhteys on ollut poissa käytöstä liki 40 vuotta, ja siitä ovat haaveilleet useat hallitukset. Uusi, historiallinen junayhteys helpottaa ihmisten liikkumista arjessa, niin töissä kuin vapaalla. Samalla se vahvistaa alueen elinvoimaa ja parantaa Pohjois-Suomen saavutettavuutta, iloitsee liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne. 

Rahat etsittiin ministeri Ranteen johdolla liikenne- viestintäministeriön budjetin sisältä. Ministeri Ranne osallistui uuden yhteyden historian ensimmäiselle vuorolle.

– Liikenneyhteydet ovat myös turvallisuuspolitiikkaa. Kun yhteydet maiden välillä ovat monipuolisia ja toimintavarmoja, vahvistuu samalla koko yhteiskunnan kriisinkestävyys ja huoltovarmuus, Ranne sanoo.

Hän muistuttaa, että pohjoisen Suomen elinvoima on koko Suomelle ja yhä enemmän myös koko Pohjolalle strategisesti tärkeä kysymys.

– Pohjoisessa toteutetaan mittavia investointeja muun muassa teollisuuteen, energiaan ja logistisiin ratkaisuihin, mikä edistää myös alueen ja koko Suomen kilpailukykyä. Siksi on tärkeää, että ihmiset, yritykset ja tonnit voivat liikkua sujuvasti sekä Suomen sisällä että yli valtioiden rajojen – puhumattakaan viranomaisista.

Oulun ja Haaparannan välillä kulkee 10.8.2026 alkaen viikoittain yhteensä 28 junavuoroa, joilta on yhteys kaukojuniin Helsingin suuntaan. Vuorot sijoittuvat aamuun ja iltaan.

Lisätietoja Toimitus

Toimitus

Katso myös

Venäjältä Suomeen rautateitse tuotu tavaramäärä on viidesosa aiemmasta

Venäjä korotti 1.7.2026 alkaen Suomeen suuntautuvien rautatiekuljetusten tariffeja kahdeksankertaisiksi. Korotus teki erityisesti lannoitteiden kuljettamisesta taloudellisesti …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted