Henkilövaaka ja mittanauha ennustavat parhaiten sairastumisriskejä

Perinteiset sairauksien riskitekijät, kuten painoindeksi, vyötärönympärys, tupakointi ja alkoholinkäyttö, ennustavat sairastuvuutta paremmin kuin muut biologisen iän mittarit.

Epigeneettisiä kelloja ja muita biologisen iän mittareita käytetään laajasti vanhenemistutkimuksessa. Niitä on alettu myös markkinoimaan kuluttajille keinona saada lisää tietoa omasta terveydentilastaan. Niillä pyritään määrittämään, kuinka vanha keho ”oikeasti” on, eli kuinka paljon vanhenemiseen liittyviä muutoksia kehoon on kertynyt.

Tampereen yliopistossa tehty tutkimus kertoo, että keski-ikäisillä tulevaa sairastavuutta ennustavat parhaiten helposti mitattavat tunnetut sairauksien riskitekijät. Tilastollinen malli, jossa huomioitiin painoindeksi eli BMI, vyötärönympärys, tupakointi ja alkoholin käyttö, ennustivat paremmin tulevaa sairastumisriskiä kuin yksikään tutkituista epigeneettisistä kelloista.

Epigeneettinen kello on biologiseen tutkimukseen perustuva menetelmä, jolla mitataan elimistön tai kudosten biologista ikää tarkastelemalla DNA:ssa tapahtuneita kemiallisia muutoksia (kuten DNA-metylaatiota), jotka säätelevät geenien toimintaa muuttamatta itse perimän koodia. Nämä epigeneettiset merkit muuttuvat iän myötä tietyn säännönmukaisen kaavan mukaan, jolloin matemaattinen malli voi laskea niiden pohjalta yksilön biologisen iän. Biologinen ikä kertoo, kuinka nopeasti keho on todellisuudessa vanhentunut, ja se voi poiketa kalenteri-iästä elintapojen, sairauksien ja muiden ympäristötekijöiden vaikutuksesta.

– Epigeneettisen iän mittauksia myydään kuluttajille komealta kalskahtavilla lupauksilla siitä, että niiden avulla ymmärtää paremmin omaa vanhenemistaan. Mittaus kuitenkin maksaa helposti satoja euroja, ja se neuvotaan toistamaan esimerkiksi puolen vuoden välein muutosten seuraamiseksi. Terveydestään ja sairastumisriskistään kiinnostuneena kuluttajana harkitsisin tarkkaan, olisivatko henkilövaaka, mittanauha tai omien elintapojen pohtiminen parempi ratkaisu, sanoo tutkimuksen vetäjä, yliopistotutkija Saara Marttila.

– Se, että epigeneettinen kello osoittaa tilastollisesti merkitsevää sairastumisriskiä, ei vielä tarkoita, että se osaisi ennustaa sairastumista paremmin. Siksi olennaista on, tuoko mittaus lisätietoa jo tunnettujen riskitekijöiden rinnalle. Kun testejä kuvataan niitä myyvillä verkkosivuilla mullistaviksi, niiden pitäisi myös pystyä osoittamaan tällainen lisäarvo, sanoo tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja, väitöskirjatutkija Daria Kostiniuk. Nyt julkaistu tutkimus on osa Kostiniukin väitöskirjaa.

Tutkimuksen aineistona hyödynnettiin suomalaista LASERI-pitkittäistutkimusta, joka on ollut käynnissä jo vuodesta 1980. Mukana oli 1108 henkilöä, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 34–49-vuotiaita eikä heillä ollut tutkittuja kroonisia sairauksia. Heitä seurattiin 7–9 vuoden ajan.

– On hienoa päästä hyödyntämään näin laajaa ja kattavaa aineistoa itselle keskeisten tutkimuskysymysten selvittämiseen. Yksittäisen tutkijan tai tutkimusryhmän ei olisi mitenkään mahdollista itse koostaa vastaavaa aineistoa, Marttila toteaa.