Pääsihteeri Taalas: faktoja ilmastokeskusteluun

YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas pitää Suomessa käytävää ilmastokeskustelua uniikkina koko maailmassa. Hän toivoo faktoja keskusteluun – ylilyönnit satavat populistien laariin.

”Meillä puhutaan etupäässä metsistä ja niiden nielujen kasvattamisesta, kun ilmastonmuutoksen ongelman ydin on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Ongelma ratkeaa vain fossiilisista luopumalla, eikä hiilinielujen tehostamisella”, muistuttaa Taalas.

Taalaksen johtamalla Maailman ilmatieteen järjestöllä on vajaat 400 hiilenmittausasemaa eri puolilla maailmaa. Niissä seurataan hiilen kiertoa ja sen pitoisuutta ilmakehässä sekä sen sitoutumista biosfääriin ja meriin.

Nyt luodaan kuvaa, että metsien hakkuiden vähentämisellä saadaan ilmastonmuutos kuriin, vaikka sillä lakaistaan pääongelma eli fossiilisten käyttö maton alle, sanoo Taalas.

”Metsiin näyttää Suomessa liittyvän niin paljon intohimoja, että ilmastokysymys on saanut esiin erityisesti metsien monimuotoisuutta korostavat tahot.”

Jos Suomessa vähennetään hakkuita ja metsäteollisuuden tuotantoa, puun hankinta ja käyttö voivat siirtyä sellaisiin maihin, joissa metsätalous ei todennäköisesti ole ympäristön kannalta yhtä kestävää kuin Suomessa. Metsätalous on parempi pitää Suomessa kuin antaa sen valua maihin, joissa metsien kestävyydestä ja ympäristötekijöistä ei välitetä vastaavassa määrin, Taalas muistuttaa.

”Kansainvälisesti vertailtuna Suomen metsätalous on useilla kriteereillä mitattuna kestävää. Tämä on seurausta siitä, että metsillä on suuri talousarvo Suomelle ja niitä on hoidettu kestävästi.”

Nielujen kasvattamisen suurin hyöty saadaan vähämetsäisissä maissa

”Globaalin metsäpolitiikan suurin haaste on pysäyttää sademetsien tuhoaminen, alueilla joilla ei uudisteta metsää, vaan maapohja tulee muuhun käyttöön”, Taalas toteaa.

”Metsien nielujen kasvattamisella saadaan aikaan eniten lähtökohtaisesti vähämetsäisillä alueilla sekä lopettamalla trooppisten metsien hävittäminen.”

Hyvillä metsänhoidon käytännöillä voidaan tehostaa hiilen sidontaa ja esimerkiksi torjua metsäpaloja. Taalas viittaa Kanadan viime vuoden vanhojen metsien metsäpaloihin, jotka tuottivat yhtä paljon hiilidioksidia kuin maan kaikki muut päästöt yhteensä.

Ilmastomuutoksen pysäyttämiseen tarvittavat toimet tarvitsevat kansalaisten hyväksynnän. Esimerkiksi Ranskan keltaliiviliike nousi siksi, että polttoaineiden hintoja oltiin nostamassa ilmastoperustein. Muun muassa Kiinalle, Saksalle ja Puolalle kivihiilestä luopuminen ei ole mahdollista hetkessä, sillä sen käytöllä on suuri taloudellinen ja työllistävä merkitys.

”Realiteetit on hyvä muistaa, kun ilmastomuutoksen vastaisia päätöksiä vaaditaan heti. Jos kansalaisia koskevissa asioissa edetään hyvin nopeasti, päättäjien on varauduttava vastareaktioihin”, Taalas sanoo.

”Keskeistä on etsiä yleisesti hyväksyttäviä ja taloudellisesti houkuttelevia keinoja, kuten autovero tai maalämpö ja aurinkoenergia. Ei-hyväksyttävät keinot voivat johtaa vaikkapa populististen liikkeiden suosion kasvuun.”

Metsityksellä ei kyetä kompensoimaan fossiilipäästöjä

Suomessa isoja kysymyksiä ovat kivihiilen käytöstä luopuminen ja liikenteen päästöjen vähentäminen. Helsingin kivihiilen käytöstä puhutaan kuitenkin vähemmän kuin metsien nieluvaikutuksesta.

Taalas mainitsee myös ihmisten syyllistämisen lentämisestä, vaikka laivaliikenne tuottaa kolme kertaa enemmän päästöjä. ”Isossa kuvassa tulisikin erottaa vaikutuksiltaan isot ja pienet asiat toisistaan.”

Globaaliin ongelmaan tulee hakea globaaleja ratkaisuja. Suomen tulee ilmastopolitiikassa Taalaksen mukaan vaikuttaa ulkopolitiikan keinoin suuriin maihin ja kansainvälisissä organisaatioissa.

”Suomella on parhaillaan vaikuttajan rooli EU:n puheenjohtajamaana. Lisäksi voimme vaikuttaa kehityspolitiikan keinoin ja YK:n kautta. Esimerkiksi vähäpäästöisessä teknologiassa ja metsityshankkeissa meillä on merkittävää osaamista.”

Suomen omat toimet ilmastonmuutoksen torjunnassa on hyvä suhteuttaa koko maailman viitekehykseen. Suomi ei ratkaise ongelmaa pelkästään omin toimin.

”Fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopuminen on se ydinasia, mihin päättäjien pitää keskittyä globaalisti. Ilmastonmuutosta voidaan torjua myös metsityksellä, mutta sillä ei kyetä kompensoimaan fossiilipäästöjä, jos energian käytössä ei siirrytä päästöttömiin ratkaisuihin.”

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x