Vapaa-ajan kalastus kasvussa

Lähes joka kolmas suomalainen harrastaa kalastusta. Kalastus lisääntyy erityisesti alle 10-vuotiaiden ja yli 45-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa. Nuorista aikuisista taas kalaan ehtii yhä harvempi.

Suomessa oli vapaa-ajankalastajia viime vuonna hieman alle 1,6 miljoonaa, kun heitä vuonna 2012 oli noin 1,5 miljoonaa. Suomalaisista lähes joka kolmas, eli noin 30 prosenttia, harrastaa kalastusta. Suomalaismiehistä kalastaa noin 40 prosenttia ja naisista taas 20 prosenttia.

– Kalastajamäärät ovat laskeneet koko 2000-luvun, mutta nyt trendi näyttää taittuneen. Vuosituhannen alussa kalastusta kertoi harrastavansa jopa kaksi miljoonaa suomalaista, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Pentti Moilanen.

Harrastuskalastajaksi lasketaan sellainenkin henkilö, joka ilmoittaa kerran vuodessa käyvänsä mökin laiturinnokasta kalassa. Moilasen mukaan aktiiviharrastajia on Suomessa kuitenkin satoja tuhansia.

Kalastajien määrä kasvoi alle 10-vuotiaiden, 45–64-vuotiaiden ja yli 64-vuotiaiden joukossa. Muissa ikäryhmissä kalastajien määrä taas pieneni. Alle 10-vuotiaissa erityisesti tyttöjen määrä kasvoi.

Kalastusinto vähenee selkeästi teini-iässä ja erityisesti täysi-ikäisyyden myötä. Alle 45-vuotiaiden työikäisten kalastajien määrä on lähes puolittunut 2000-luvun alun huippulukemista.

Uusi kalastuslaki astuu voimaan ensi vuoden alussa. Se yksinkertaistaa lupa-asioita, koska 18–64-vuotiaat voivat yhdellä luvalla kalastaa koko Suomessa. Lakimuutos lisännee tulevina vuosina myös vapaa-ajan kalastajien määrää.
Harrastuskalastajien nostama kalasaalis kasvoi vuoteen 2012 verrattuna. Eniten kasvoi hauki- ja ahvensaalis, joiden osuus oli yli puolet lähes 29 miljoonan kilon kokonaissaalista. Verkoilla pyydettiin saaliista enää alle 40 prosenttia, kun vielä vuonna 2000 osuus oli puolet. Heittovavan ja vetouistelun osuus saaliista oli yhteensä lähes 30 prosenttia.

– Ihmiset suosivat nykyään aktiivisempia kalastustapoja, kuten virveliä ja vetouistelua, verkkokalastuksen sijaan, Moilanen sanoo. Ehdottomasti suosituin kalastusväline on edelleen perinteinen mato-onki, jatkaa Moilanen.

Katso myös

Keskussairaalat säilyvät kaikilla hyvinvointialueilla

Sairaala- ja päivystysverkon muutoksia on tehty hallituksen toimesta perusterveydenhuollon yöpäivystyksiin ja tiettyjen sairaaloiden erikoissairaanhoitoon. Tavoitteena …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x