Ammattimaisuuteen panostava kamppailusali aukeaa

Suomalaisen kamppailu-urheilutuotteen Crest-Professonal Fighting gearin rinnalle rakennetaan uusi kamppailusali, joka kantaa nimeä Crest-Professional Fighting Center. Kamppailusalin tavoitteena on panostaa vahvasti ammattimaisuuteen ja tätä kautta myös kilpailumenestykseen muodostumalla Suomen menestyneimmäksi kamppailusaliksi: Thainyrkkeilypuolta lähtevät vetämään Mikko Blom (3*SM-1) ja Ari Pitkänen (ISKA-liiton ammattilaisten Euroopan mestari ja moninkertainen amatöörien arvokisamitallisti) BJJ-puolen päävalmentaja Jyrithainyrkkeily pari freetime on saavuttanut ottelu-urallaan useita arvokisamitalleja, joista parhaimpana saavutuksena voidaan pitää NO-GI säännöillä oteltua maailmanmestaruutta mustavöisten Master-sarjassa. Hänelle on myös myönnetty mustavyö Denian Maian toimesta. Crestin kamppailusalin tavoite on kouluttaa valmentajia säännöllisesti ja hakea heille oppia myös muilta saleilta. lisäksi salilla on tarkoitus järjestää leirityksiä säännöllisesti.

Salin toimintaan on tarkoitus kehittää managerointiosaamista, jonka kautta luodaan hyvät suhteet ulkomaisiin organisaatioihin. Lisäksi salilla aiotaan panostaa alusta asti myös psyykkiseen valmennukseen, josta vastaa psykologi  Jaana Blom. Hän on myös saavuttanut thainyrkkeilyssä PM-kultaa. Jaana osallistuu myös thainyrkkeilyvalmennukseen.

Sali aloittaa jo pientä toimintaa toukokuun alussa. Alkeiskurssilla aloittavat BJJ (4.5.2015) ja thainyrkkeily (5.5.2015) Viralliset avajaiset ovat syksyllä, jolloin olisi tarkoitus aloittaa myös vapaaottelu.

Katso myös

Suomen ja Viron välisen merirahdin vienti kasvoi viime vuonna

Viron merkitys Suomen viennille on kasvanut ja kasvaa tulevaisuudessakin muun muassa Venäjä-kaupan vähentymisen ja pohjois-etelä-suunnan …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x