Kuvituskuva, joka ei liity tapahtumiin.

Taksimatkustajalle on kerrottava hinnat heti

Taksin hinnoittelu vapautuu heinäkuun alussa liikennepalvelulain astuessa voimaan. Matkustajalle pitää kertoa selkeästi taksimatkan hinta tai hinnan määräytymisperuste jo ennen matkaa. Taksimatkan enimmäishintoja ei enää säädellä, vaan yritys saa hinnoitella palvelunsa vapaasti. Asiakkaan on oltava aina tietoinen taksimatkan hinnasta matkasta sopiessaan, jonka tiedottaminen on taksin vastuulla. Jos matkan hinta ylittää 100 euroa, niin kuljettajan pitää sopia selkeästi hinnasta etukäteen asiakkaan kanssa.

Hinta esille mahdollisimman selkeästi

Liikennepalvelulain mukaan taksin tai taksin välityspalvelun tarjoajan on kerrottava matkustajalle selkeästi tieto matkan hinnasta tai hinnan määräytymisperuste ennen matkan vahvistamista tai sen alkamista. Laki myös edellyttää, että hintatiedot ovat selkeästi nähtävillä esimerkiksi silloin, kun taksi otetaan tolpalta tai muulta taksiasemalta. Taksimatkan hinta voi vaihdella esim. kellonajan, taksiyrityksen, tilaustavan ja haluttujen palveluiden mukaan.

”Taksihinnaston olisi hyvä olla helposti luettavissa taksin ulkopuolelta esim. digitaaliselta näytöltä tai vaikkapa tarralta. Visuaalisesti ja sisällöllisesti yhteneväiset hinnastot helpottaisivat varmasti taksimatkailun sujuvuutta uudessa tilanteessa”, kerrotaan Trafista.

Nykyään taksitolpilla tai muilla taksiasemilla on usein käytäntönä, että asiakkaan tulisi valita ensimmäinen taksi, ellei taksin vaihtamiselle ole syytä. Käytännössä näin ei tietenkään ole, asiakas päättää aina kelpaako ko. auto tai kuljettaja. Jatkossa taksien erilaiset hinnoitteluperusteet vaikuttavat myös tähän käytäntöön ja asiakkaalla on enemmän valinnanvaraa, minkä taksin ja minkälaisen palvelun haluaa ottaa.

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …