Koti / HARRASTUKSET & KUNTOILU / Stuntiksi – akatemian kautta

Stuntiksi – akatemian kautta

Kabashi avasi stuntti akatemian vuonna 2013 huomattuaan kasvavaa kiinnostusta ja tarvetta ammattimaisille stunttinäyttelijöille. Koulutus on ainoaa laatuaan Norjassa ja se avaa tilaisuuksia työskennellä elokuva-alalla, televisiossa, teatterissa ja muilla viihdeteollisuuden alueilla. Jo kolmannen kerran Kabashi ja hänen ammattilaisten muodostama stuntti-tiiminsä valitsevat ryhmän opiskelijoita, jotka saavat mahdollisuuden tulla tulevaisuuden stunttinäyttelijöiksi. Kansainvälisen tiimin opastuksessa perehdytään kuinka jäädään auton alle, sytytään tuleen, tullaan ammutuksi ja paljon muita erityistaitoja. Kurssimaksu on 60000 NOK eli noin 6954 EUR, valuutan kurssipäivästä riippuen.

Tulevaisuuden stuntit tulevat Norjasta

– Stunttimiehenä tai stunttinaisena työskentely voi olla hyvin vaativaa, mutta se on täydellistä ahkeralle työntekijälle, jolta löytyy intohimo elokuviin, harjoitteluun ja toimintaan. Oletko hieman kovempi kuin muut ja voitko kuvitella työpäiväsi olevan tavallisesta poikkeava? Siinä tapauksessa stuntti-koulutuksemme saattaisi olla sinun juttusi, sanoo akatemian perustaja John Smith Kabashi, joka kannustaa myös naisia pyrkimään mukaan.

Mentoreina maailman mestareita ja Arnold Schwarzeneggerin stunttimies

Akatemian opettajina toimii joukko ammattilaisia, joilla on vuosien kokemus stunttien tekemisestä sekä Norjassa että muualla maailmassa. Eddie Fernandez on työskennellyt alalla vuodesta 1981 lähtien. Eddie on ollut mukana yli 300 Hollywood -tuotannossa ja elokuvassa, joista mainittakoon muunmuassa ”The Expendables”, ”Batman Begins” ja ”The Dark Knight Rises”, Hänet tunnetaan taidokkaista autostunteista, johdotustöistä, taistelukoreografeista sekä stunteista tulen kanssa. Eddie on näytellyt myös useissa elokuvissa kuten ”22 Jump Street”, ”Silver Linings Playbook”, ”Limitless” ja ”Crash”.

Ammattilaisstunttina työskentelevä Uki Certic on tunnettu isoista Hollywood -elokuvista ja sarjoista kuten ”The A-Team”, ”Mission Impossible: Ghost Protocol”, ”Fantastic 4”, ”November Man”, ”Smallville” sekä useista muista tuotannoista. Arnold Schwarzeneggerin tunnettu stunttimies Sven Ole Thorese on työskennellyt stunttina ja näyttelijänä yli 40 vuotta. Hän on ollut mukana useissa elokuvissa kuten esimerkiksi ”Gladiaatori”, ”Runningman” ja ”Conan – Barbaari”.

Tiimiin kuuluu myös kiinalainen Kai Hou, joka monen muun ohella työskentelee Cirque de Soileissa, The Ellen Showssa ja pitää hallussaan useaa Guinness ennätystä. Kokonaisuudessaan tällä tiimillä on kokemus useasta sadasta tuotannosta mukaan lukien elokuvat ”Gladiaattori”, ”Fantastic 4” ja ”22 Jump Street”.

Parkkouria, kamppailua, elokuva trikkejä ja erikoistehosteita

Viisi kuukautta kestävän koulutuksen aikana ISA:ssa (International Stunt Academy) opitaan laaja valikoima erilaisia stuntteja. Akatemiassa harjoittelun ohella oppilailla on mahdollisuus kokeilla työskentelyä oikeana stunttinäyttelijänä.

stunttifreetime– Tärkeä osa koulutusta on intensiivinen harjoittelujakso, jossa oppilaat pätevöityvät työskentelemällä oikeille työnantajille. Tämä voi tapahtua toimimalla stunttina musiikkivideoissa, elokuvissa, mainoksissa, suorissa tv-lähetyksissä ja tapahtumissa, Kabashi kertoo.

Akatemia toimii yhteistyössä elokuvakoulu Westerdals Høyskolen, Innovation Norwayn, Visit Norwayn ja tuotantoyhtiöden kuten Motion Blur, VGTV, Nordisk Film & TV, NRK, TV2 ja TV8 kanssa.

– Akatemiassa opetamme kaatumistekniikoita, näyttelemistä, tappelukohtauksia, auto- ja pyörästuntteja, parkouria, hevosratsastusta, akrobatiaa, korkeita pudotuksia, erikoisaseita ja niiden käyttöä. lavakamppailua, yrittäjyyttä sekä elokuvien ja stunttien historiaa. Henkinen valmennus on myös tärkeä osa kurssia ja lisäksi keskitymme tarjoamaan oppilaille päivittäin hauskoja sekä vaihtelevia kokemuksia, Kabashi selventää.

– Arki ISA:ssa on hauskaa, mutta myös haastavaa. Opettajilta löytyy kokemuksen lisäksi huumoria ja kärsivällisyyttä. Itse koen, että olen kehittynyt kurssin aikana sekä fyysisesti että henkisesti. Monipuolinen harjoittelu, nopea kehittyminen, huumori ja vahvat kaverisuhteet saavat minut toivomaan, että viikot olisivat kestäneet hieman pidempään, sanoo juuri valmistunut oppilas Andreas Falkenfjord. Valmistumisen jälkeen työllistymistä edistävä yksikkömme avustaa ISA:n oppilaita löytämään töitä. Teemme myös yhteistyötä roolituksiin erikoistuneiden agentuurien kuten Artista Group in Los Angelesin kanssa. Stuntti akatemia tarjoaa koulutusjakson lopulla erityisesti järjestellyn 2 viikon matkan Hollywoodiin.

Koe-esiintymiset 2015:
Tukholma 10.huhtikuuta kello 16:00
Malmö 11.huhtikuuta kello 17:00
Göteborg, 12.huhtikuuta kello 17:00

Katso myös

Aloittelemassa drone -harrastusta

Dronen lennättämisen suosio kasvaa edelleen vuosi vuodelta. Harrastusta aloittaessasi on hyvä tietää muutamia asioita. Drone-lennättämisen …

css.php