Koti / TERVEYS & HYVINVOINTI / Rasvaa kohtuullisesti ja oikeanlaatuisena

Rasvaa kohtuullisesti ja oikeanlaatuisena

Rasvaa tarvitaan solujen rakennusaineeksi ja energiantuottoon. Rasvan mukana saadaan myös rasvaliukoisia vitamiineja (A, D, E) ja välttämättömiä rasvahappoja.  Rasva sisältää runsaasti energiaa, joten painonhallinnan kannalta rasvan määrä on hyvä pitää kohtuullisena. Rasvoista 2/3 tulisi olla pehmeää rasvaa. Rasvan saantisuositus on aikuisilla ja yli 2-vuotiailla lapsilla 25–35 prosenttia energiasta. 30 prosenttia energiasta vastaa keskimäärin miehillä 80 g ja naisilla 60 g rasvaa päivässä.

Tunnista piilorasvat

Rasvaa saadaan ruoasta piilorasvana ruokien ja elintarvikkeiden mukana, kuten juustosta, valmisruoista, lihasta, makkaroista ja leivonnaisista. Lisäksi osan rasvasta nautimme näkyvänä rasvana, kuten öljynä, margariinina, kasvirasvalevitteenä, voina ja rasvaseoksinapähkinää.
Suomalainen saa suurimman osan ravinnon rasvasta piilorasvana. Loppu, näkyvä rasva lisätään leivän päälle ja käytetään ruoanvalmistuksen ja leivonnan yhteydessä. Rasvan laatuun kannattaa kiinnittää huomiota, sillä suosimalla hyviä, pehmeitä rasvoja ja vähentämällä kovaa tyydyttynyttä rasvaa voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa. Pehmeällä rasvalla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Kun sillä korvataan tyydyttynyttä kovaa rasvaa, se auttaa hallitsemaan veren kolesterolitasoa ja verenpainetta sekä parantaa sokeriaineenvaihduntaa.

Kovat pahat rasvat – vältä näitä

Tyydyttyneitä rasvoja sanotaan koviksi rasvoiksi. Kovat rasvat ovat huoneenlämmössä kiinteitä, mistä niiden nimikin juontuu. Runsaasti tyydyttynyttä rasvaa saadaan mm. rasvaisista maito- ja lihavalmisteista ja leivonnaisista. Tyydyttynyttä rasvaa on myös kookosrasvassa. Kovat tyydyttyneet rasvat nostavat veren kolesterolitasoa. Vähärasvaisia maito- ja lihavalmisteita valitsemalla voi vähentää kovien rasvojen osuutta ruokavaliossa. Jos ruokavalio sisältää liikaa kovaa rasvaa, veren kolesterolipitoisuus nousee. Kova rasva heikentää kolesterolin poistumista verenkierrosta maksaan, josta kolesteroli voitaisiin edelleen prosessoida ulos elimistöstä. Runsas rasvan määrä ruokavaliossa edistää myös kolesterolin imeytymistä elimistöön, ja siten osaltaan nostaa kolesterolin määrää. Kovaksi rasvaksi luokitellaan myös transrasva, joka suurentaa veren LDL-kolesterolipitoisuutta ja pienentää HDL-kolesterolipitoisuutta. LDL-kolesteroli aiheuttaa haittaa, siksi sitä kutsutaan pahaksi kolesteroliksi. HDL-kolesterolia kutsutaan hyväksi kolesteroliksi.

Pehmeät hyvät rasvat – suosi näitä

öljyKerta- ja monityydyttymättömiä rasvoja sanotaan pehmeiksi rasvoiksi. Margariinit, kasviöljyt sekä kanan ja kalan rasvat sisältävät
enimmäkseen pehmeitä rasvoja. Myös ihmiselle välttämättömät rasvahapot, linolihappo ja alfalinoleenihappo, ovat pehmeitä rasvoja
. Niitä tarvitaan mm. ihon, näön ja limakalvojen hyvinvointiin. Lisäksi ne auttavat ylläpitämään veren normaalia kolesterolitasoa. Välttämättömiä rasvahappoja on saatava ruuasta, koska elimistö ei pysty niitä muodostamaan. Pehmeä rasva pienentää veren kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuutta ja parantaa HDL/LDL-kolesterolisuhdetta. Lisäksi se saattaa parantaa insuliiniherkkyyttä eli sokeriaineenvaihduntaa.

Katso myös

Lääkeväärennös voi tappaa

Verkossa toimii paljon laittomia verkkoapteekkeja, joissa voidaan myydä aitojen lääkkeiden sijaan mitä tahansa tuttujen lääkevalmisteiden …

css.php