Pertti Jarlan Fingerporista kirja

Koko kansan ykkössarjakuva Fingerpori on jo yli kahdeksan vuoden ajan ilahduttanut ja ihmetyttänyt suomalaisia. Kuutena päivänä viikossa Pertti Jarla marssittaa lukijoiden eteen ihmekaupunkinsa hämmästyttävän asujaimiston, jota kansoittavat niin Heimo Vesa, Mustanaamio kuin itse paavikin.

Jokainen lukija löytää sarjasta omat suosikkijuttunsa, mutta kaikkia Fingerpori-strippejä ei toistaiseksi ole koottu kirjoiksi. Tätä puutetta paikkaa nyt uusi Fingerporin koko kuva -teossarja, jonka ensimmäinen osa sisältää peräti 350 strippiä kattaen sarjan koko alkutaipaleen. Stripit julkaistaan alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä ja ensimmäistä kertaa kaikki stripit ovat nyt kokonaan väreissä. Kirjasarjan ensimmäinen osa sisältää stripit vuosilta 2006–2008. Mukana ovat myös ensimmäiset, Karl-Barks-Stadt -nimellä ilmestyneet sarjakuvat, jotka koukuttivat lukijat nopeasti Jarlan kiemuraiseen huumoriin.

Kirja sisältää Pertti Jarlan haastattelun, joka valottaa sekä tekijän että Fingerpori-sarjan taustoja. Mukaan mahtuu myös parhaita paloja lukijapalautteesta sekä keskeisimpien hahmojen tiiviit esittelyt. Näin Fingerporin koko kuva 1sopii hyvin myös vasta-alkajille, jotka eivät ole tutustuneet sarjaan kuin satunnaisesti. Fingerporin koko kuva 2 ilmestyy lokakuussa 2015.

Kesän kunniaksi on nyt saatavilla Fingerpori-fingerporivuosikokoelmien värisuora eli kaikki tähän asti ilmestyneet albumit ensimmäisestä kahdeksanteen. Ensimmäinen kokoelma on ehtinyt jo 13. painokseensa (yht. 60 000 kpl) jaFingerpori-teoksia on myyty kaikkiaan jo yli puoli miljoonaa kappaletta. Koulujen alkuun mennessä Fingerpori-tuoteperhe laajenee myös kansallisista taideaarteista kansiaiheensa ammentavilla muistikirjoilla.

Pertti Jarla
Fingerporin koko kuva 1
ISBN 978-952-270-211-1. 136 sivua.
Arktinen Banaani 2015.

Katso myös

Kellot siirretään kesäaikaan sunnuntaina 31. maaliskuuta

Talvi- eli normaaliaika päättyy ja kesäaikaan siirrytään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x