Leikkaus on hyödytön olkapään kipuoireyhtymässä

Yleisesti käytössä olevasta olkapään avarrusleikkauksesta ei ole hyötyä potilaille, jotka kärsivät olkalisäkkeen alaisesta kipuoireyhtymästä eli vaivasta, jota aiemmin kutsuttiin ahtaaksi olkapääksi, todetaan kansainvälisen asiantuntijapaneelin suosituksessa.

Olkalisäkkeen alainen kipuoireyhtymä – josta aikaisemmin käytettiin nimityksiä olkapään pinneoire tai ahdas olkapää – on yleisin olkakivun muoto. Vaivaa on pitkän aikaa hoidettu kirurgisesti niin kutsutulla olkapään avarrusleikkauksella.

Leikkaushoidon hyödyllisyyttä ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan aiheesta tehdyissä tutkimuksissa. Vastikään julkaistu systemaattinen katsaus ja meta-analyysi osoittavat, ettei avarrusleikkauksesta ole hyötyä olkalisäkkeen alaisesta kivusta kärsiville potilaille. Vaivan pitkän aikavälin ennuste on useimmiten hyvä eikä leikkaus tuo hyötyä kuntoutukseen nähden.

– Näiden tutkimustulosten perusteella kansainvälinen asiantuntijapaneeli on nyt julkaissut The British Medical Journalissa olkalisäkkeen alaisen kipuoireyhtymän hoitoa koskevan suosituksen, joka asettuu vahvasti kirurgista hoitoa vastaan, kertoo systemaattisen katsauksen tekemistä johtanut ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Tuomas Lähdeoja HUSista.

Suosituksen laatineeseen paneeliin kuului sekä kliinisen lääketieteen että metodologian asiantuntijoita ja lisäksi leikkaushoidon läpikäyneitä potilaita. Paneelissa oli mukana kaksi suomalaista kirurgi-tutkijaa, Lähdeoja sekä kirurgian ja käsikirurgian erikoislääkäri Teemu Karjalainen.

– Suomen kannalta tämä suositus on kiinnostava sen vuoksi, että meillä avarrusleikkauksia tehdään poikkeuksellisen paljon väestöön suhteutettuna. Leikkausmäärät ovat viime vuosina laskeneet, mutta vuonna 2017 niitä kuitenkin tehtiin vajaat 3 000. Olkalisäkkeen avarrus oli kahdeksanneksi yleisin tuki- ja liikuntaelimistön leikkaus, Lähdeoja sanoo.

Jo aikaisempien tutkimusten perusteella Suomessa annettiin vuosi sitten olkapään alaisen kipuoireyhtymän leikkaushoitoa koskien niin sanottu ’vältä viisaasti’ -suositus.

Kansainvälisen paneelin mukaan nyt on olemassa vahva näyttö siitä, että leikkaushoidolla on ainoastaan lumevaikutus olkalisäkkeen alaisen kipuoireyhtymän hoidossa ja sen vuoksi leikkaushoidosta tulisi näiden potilaiden osalta luopua, koska hoidossa on aina riskinsä, ja näiden leikkausten tekeminen on terveydenhuollon voimavarojen tuhlaamista.

Asiantuntijat kuitenkin toteavat myös, että olkalisäkkeen alaisen kivun paras hoito on vielä selvittämättä. Mahdollisesti varsinaista tehokasta hoitoa ei edes ole, vaan vaiva paranee ajan myötä itsekseen.

BMJ Rapid Recommendations -suositusten tarkoitus on tuottaa nopeasti luotettavaa, uusimpaan tutkimukseen perustuvaa tietoa sellaisessa muodossa, että käytännön lääkärit voivat hyödyntää sitä hoitopäätöksiä tehdessään.

Katso myös

Selkäkipuihin liittyy usein myyttejä

Monipuolinen ja säännöllinen liikunta ehkäisee selkävaivoja. Selkä tarvitsee liikettä pysyäkseen toimintakuntoisena ja terveenä. Fysiatrian erikoislääkäri …