maanantai , kesäkuu 17 2019
Uutisotsikot
Koti / Harrastukset & kuntoilu / Lemmikit koetaan perheenjäseniksi

Lemmikit koetaan perheenjäseniksi

Lemmikit koetaan perheenjäseniksi, joiden hyvinvointiin satsataan sekä aikaa että rahaa myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Sairauksien ennaltaehkäisyyn panostetaan ja siinä mielessä lemmikkien hoito muistuttaa jo nykyisin ihmisten hoitoa. Entistä useampi ottaa karvakaverilleen myös vakuutuksen. Lähes jokainen kissan tai koiran omistajista pitää nelijalkaistaan perheenjäsenenä.

– Netissä tehtyy kyselyyn vastanneet sanovat lemmikin tekevän heidät onnellisemmiksi. Lemmikin arvostus heijastuu myös sanoihin, joilla siitä puhutaan. Lemmikkiin viitataan nimityksillä rakas, karvalapsi, terapeutti ja ystävä, sanoo tutkija Aija Kaartinen.

Perheen karvakavereihin panostetaan myös rahallisesti. Yli 70 % kyselyyn vastanneista kertoo lemmikkinsä saavan aina parhaan mahdollisen tuotteen tai palvelun, vaikka se olisi kallein vaihtoehto.

– Myös taloudellisesti vaikeina aikoina lemmikeistä halutaan huolehtia hyvin. Tilastokeskus on kerännyt dataa lemmikkieläinkulutuksesta jo neljäkymmentä vuotta. Siitä on nähtävissä, että lamankin kourissa lemmikkieläinkulutus kasvaa, vaikka muu kulutus laskisi.

Eläinlääkärikäyntejä, erikoismuonaa ja vakuutuksia

Lemmikinomistajan tulot vaikuttavat siihen, paljonko nelijalkaiseen ystävään satsataan rahaa. Suurituloisen lemmikki on lähtökohtaisesti kalliimpi kuin pienituloisen. Se saa markettimuonan sijaan lemmikkitarvikeliikkeestä ostettua ruokaa, sillä on enemmän eläinlääkärikäyntejä ja todennäköisemmin vakuutus kuin pienituloisen lemmikillä. Toisaalta vain viidesosa pienituloisistakaan etsii halvinta vaihtoehtoa hankkiessaan lemmikilleen tuotteita tai palveluja.

– Myös lemmikin ostohinta vaikuttaa. Alle 800 euroa maksaneista eläimistä vain 30 prosentilla on vakuutus, tätä kalliimmista lemmikeistä lähes 70 prosenttia vakuutetaan, Kaartinen kertoo.

Eläinvakuutusten määrä on kymmenen viime vuoden aikana tuplaantunut. Eläimille on tarjolla henki- ja eläinlääkärikuluvakuutus sekä vastuuvakuutus.

Eniten vakuutuksia otetaan koirille. Kennelliiton arvion mukaan Suomessa on 600 000 koiraa, niistä reilu neljännes on vakuutettu. Myös kissoja vakuutetaan. Henkivakuutuksesta korvataan eläimen ostohinta, jos eläin kuolee tai se joudutaan lopettamaan. Eläinlääkärikuluvakuutus korvaa tapaturmasta tai sairaudesta aiheutuvia tutkimus- ja hoitokuluja. Vastuuvakuutus taas korvaa eläimen aiheuttamia henkilö- ja esinevahinkoja.

Nykyään panostetaan entistä enemmän myös lemmikkien sairauksien ennaltaehkäisyyn. Tämä näkyy muun muassa erilaisten rokotusten ottamisena ja punkkikarkottimien käytön lisääntymisenä.

Katso myös

Kissarodut eroavat toisistaan käyttäytymisessä

Kissarotujen välillä on perinnöllisiä käyttäytymiseroja aktiivisuudessa, aggressiivisuudessa, arkuudessa, sosiaalisuudessa kuin stereotyyppisessä käyttäytymisessä. Käyttäytymisen periytyminen selittää …

css.php