Lasten ruutuaikojen tuijottaminen on turhaa

Vanhemmat tuijottavat liikaa lasten peliaikoja sen sijaan, että miettisivät, missä lapsen ajatukset ovat. Lapsen aivot ovat addiktiolle herkemmät kuin aikuisen. Pelaaminen on jatkuva stressitila lapselle, sillä kaikki aistit ovat jatkuvasti valppaina.

Digitaalisuus ja jatkuva kännykän läsnäolo kuormittavat lasta. Nyt lapsuuttaan elävät sukupolvet kasvavat ympäristössä, jollaista ei ennen ole ollut.

Sosiaalinen media ja pelit luovat lapsille vanhempiensa lapsuudesta hyvin erilaisen todellisuuden, joka johtaa lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan toisenlaisiin ihmisiin ja toisenlaisiin ihmissuhteisiin.

— Didipelaaminen ja someriippuvuus muuttavat perusasioita. Mitä se tekee lasten ja nuorten sosiaalisille suhteille, jos ei ole oikeaa kaveeraamista? Ei mietitä, millaisia tyyppejä muut ovat, mistä tykkäävät. Ei puhuta, Sinkkonen sanoo.

Sinkkonen on tavannut lapsia, joilla saattaa olla paljon kavereita, mutta todellisuudessa kaverit ovat netissä ja sosiaalisessa mediassa, eikä lapsi ole koskaan heidän kanssaan kasvokkain.

– Lapsi saattaa saada 2 000 whatsupp-viestiä päivässä. Ei sellaista tarvita. Kyse on tottumuksesta. Kädet hamuavat puhelinta vähän kuin tupakoitsijalla tupakka-askia, Sinkkonen sanoo.

Tässä katse suuntautuu myös vanhempien antamaan esimerkkiin. Sinkkosen mukaan on surkuhupaisaa katsoa julkisissa liikennevälineissä vanhempia pikkulasten kanssa.

– Neljä viidestä vanhemmasta räplää älypuhelintaan ja lapsi istuu vieressä.

Digitaalisuus ja pelit ovat tulleet jäädäkseen ja on niissä hyviäkin puolia. Mutta liika on liikaa, ja kohtuus on koetuksella. Sosiaalisen median ja digitaalisuuden tuomasta ähkystä ja kuormituksesta selviää Sinkkosen mukaan pitämällä yllä riittävän monipuolista keskustelua ja elämän kokonaiskuvaa.

– Kauanko 10-vuotias saa pelata, ei ole relevantti kysymys. Pitää miettiä, kuinka paljon hänellä on muita harrastuksia, osaako hän ottaa rennosti, millainen on hänen persoonansa ja muuttuuko käyttäytyminen esimerkiksi pelaamisen jälkeen, Sinkkonen sanoo.

– Ylikuormituksen määrä lapsella on täysin yksilöllistä. Täytyy tuntea oma lapsensa, Sinkkonen sanoo.

Vaikka lapsi pelaisi vain puoli tuntia viikossa, mutta hänen mielensä askartelee koko ajan pelin parissa ja siinä, milloin hän saa pelata, on syytä pitää kokonaan taukoa.

Sinkkonen muistuttaa vanhempia ikärajojen noudattamisen tarpeellisuudesta.

– Jos ostaa lapselleen uuden pelin, olisi hyvä tietää, millainen se on. Ettei ole ihan kuutamolla.

Kaikkien ruutuaikaohjeiden ja sääntöjen keskellä on tärkeää tuntea oma lapsensa. Miten hän reagoi eri asioihin ja mikä hänelle on sopiva määrä digitaalisuutta. Yksi addiktion selvä merkki on, jos lasta on vaikea saada pois pelimaailmasta tai hän on ärtynyt sen jälkeen. Vanhemman on keskusteltava lapsen kanssa ja pystyttävä sanomaan, että nyt riittää.