Kuntoilu on kasvava bisnes

Liikunnan ja urheilun yksityinen sektori kasvattaa asemiaan ja isot ulkomaiset yhtiöt valtaavat Suomen kuntoilu markkinoita. Yksityisen liikunta- ja urheilutoimialan merkitys on kasvanut, vaikka valtio, kunnat ja vapaaehtoisuuteen perustuva urheiluseuratoiminta ovat edelleen liikuntapalvelujen päätuottajia.

Taloudellista voittoa tavoittelevan liikuntabisneksen merkitys on näkynyt tällä vuosituhannella erityisesti urheilutarvikkeiden myynnin ja kuntosaliyritysten määrän kasvuna. Lisäksi golfkenttien ja laskettelukeskusten kaltaiset liikuntapaikat sekä erilaiset massaliikunta- ja kuntoilutapahtumat tarjoavat liiketoimintamahdollisuuksia. Myös monet huippu-urheiluseurat operoivat nykyisin osakeyhtiöinä.

Suomessa isot ulkomaiset yhtiöt ovat vallanneet liikunta-alan markkinoita, mutta alalle on ominaista pienyritysvaltaisuus. Tavaroiden valmistuksen merkitys on pienentynyt ja palvelutuotannon merkitys on lisääntynyt. Useat kuntokeskukset ovat tehneet tällä vuosituhannella liiketaloudellisesti hyvää tulosta.

Toisaalta markkinat taloudelliseen voittoon tähtäävän urheiluseuratoiminnan pyörittämiseen ovat Suomessa edelleen hyvin kapeat. Tästä esimerkiksi soveltuu se, että useimmat liikeyrityksinä toimivat jääkiekkoseurat ovat pitkällä aikavälillä tarkasteltuna liiketaloudellisesti heikosti kannattavia.

Muun muassa nämä tiedot käyvät ilmi Jyväskylän yliopiston tutkijoiden Antti Laineen ja Hanna Vehmaksen toimittamasta liikunta- ja urheilualan yksityistä sektoria käsittelevästä uutuusteoksesta.

Katso myös

Selkäkipuihin liittyy usein myyttejä

Monipuolinen ja säännöllinen liikunta ehkäisee selkävaivoja. Selkä tarvitsee liikettä pysyäkseen toimintakuntoisena ja terveenä. Fysiatrian erikoislääkäri …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x