Kumppani saa matkustaa vapaasti

Suomalaiset antavat kumppaninsa matkustaa vapaasti – vain vastakkainen sukupuoli epäilyttää. Pariskunnat matkustelevat usein keskenään, mutta mitä tapahtuu, jos kumppani ilmoittaa haluavansa reissuun vaikkapa kaveriporukalla?

Erot kulttuureissa ja elämäntilanteissa näkyvät

Kumppanin matkailuun tiukimmin suhtaudutaan Itä-Euroopassa ja etelässä. Peräti 67 prosenttia turkkilaisista suhtautuu kielteisesti kumppanin lomailuun ilman heitä. Samaa mieltä on venäläisistä 53 prosenttia, italialaisista 51 prosenttia, brasilialaisista 50 prosenttia, portugalilaisista 48 prosenttia ja espanjalaisista 47 prosenttia.

Myös ikäryhmien välillä näkyy ero suhtautumisessa kumppanin matkailuun. Suomalaisista negatiivisimmin kumppanin lomailuun suhtautuvat keski-ikäiset, joista peräti neljännes ei haluaisi kumppaninsa lähtevän reissuun ilman heitä. Myönteisimmin puolestaan suhtautuvat 56–65-vuotiaat, joista reilu puolet antaa puolisonsa matkailla vapaasti.

– Tutkimuksestamme käy ilmi melko selkeä ero asenteissa eri kulttuurien välillä. Esimerkiksi Pohjoismaissa arvostetaan itsenäisyyttä, sanoo momondon Suomen maajohtaja Minttu Oramaa. – Toisaalta taas eroja näkyy myös eri elämäntilanteissa olevien suomalaisten keskuudessa. Ikäryhmissä, joissa pareilla on usein lapsia, suhtautuminen puolison matkailuun on kielteisempää kuin hieman vanhempien pariskuntien keskuudessa.

Vastakkaisen sukupuolen kanssa matkustaminen herättää vastustusta

Kumppanin matkailuun positiivisesti suhtautuvilta suomalaisilta kysyttiin, kenen kanssa he eivät kuitenkaan haluaisi kumppaninsa matkustavan, niin vastakkainen sukupuoli aiheutti eniten vastustusta. Neljännes ei haluaisi kumppaninsa lähtevän reissuun vastakkaista sukupuolta olevan ystävän kanssa, ja viidenneksen mielestä vastakkaista sukupuolta oleva kollega ei ole sopivaa lomamatkaseuraa. Suurin osa suomalaisista ei kuitenkaan halua rajoittaa kumppaninsa matkaseuraa millään tavalla.

Matkan keston suhteen suomalaiset ovat avoimia. Noin (38 %) antaa kumppaninsa lähteä kuinka pitkälle matkalle tahansa. Kolmasosa puolestaan pitää maksimissaan viikon matkaa hyväksyttävänä kestona.

Matkahakukone momondo kysyi 20 kansallisuuden edustajalta asenteita kumppanin lomamatkailuun ilman heitä. Vastausten perusteella suomalaiset sijoittuvat vapaamielisten joukkoon.

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x