Kaupunkilomalle Eurooppaan

Perinteinen kesän vietto kesäfestareilla tai mökillä järven rannassa ei ole enää ainoa tapa viettää kesälomaa. Nykyään yhä useampi hyödyntää vapaat suuntaamalla kaupunkilomalle Eurooppaan. Perinteisten pääkaupunkien lisäksi mielenkiintoista tekemistä löytyy myös pienemmistä kaupungeista.

Suomalaiset suuntaavat lomilla mielellään kohteeseen, jonne on suhteellisen lyhyt lentomatka. Näin matkustamiseen ei kulu lyhyestä reissusta liikaa aikaa.
– Berliini on noussut parissa vuodessa lyhyempien lomien ykköskohteeksi. Toisena on suosiotaan hurjasti nostanut Praha ja kolmantena kärkipaikalta pudonnut Budapest. Ihmiset ovat nyt todella kiinnostuneita itäisen Euroopan kohteista, kun taas esimerkiksi Lontoo on menettänyt suosiotaan, ebookersin markkinointipäällikkö Aki Juusola kertoo.
Kolmen suosituimman kaupungin lisäksi suomalaiset matkustavat tänä vuonna myös Riikaan, Istanbuliin ja Krakovaan.
– Kaupunkiloma on hyvä vaihtoehto, kun perinteinen mökkeily ei kiinnosta. Monesta tuntuu, että ulkomailla vapaasta saa enemmän irti, Juusola on huomannut. Juusola muistuttaa, että tunnetuimpien pääkaupunkien lisäksi Euroopassa on myös paljon muita mielenkiintoisia kohteita. Lähellä olevista kohteista Juusola mainitsee Vilnan, jonka hän uskoo nousevan uudeksi trendikohteeksi sekä Kroatian Splitin, jossa voi nauttia yhdistelmän historiaa, nykypäivän trendejä sekä rantaelämää.

– Hyvän ruoan ja juoman ystäville suosittelisin myös Bruggea. Yksi Belgian suosituimmista matkailukohteista on säilytetty keskiaikaisessa asussaan, ja pienen kaupungin ehtii kokonsa puolesta kahlata hyvin läpi viikonlopussa. Brysselistä Bruggeen pääsee esimerkiksi vuokra-autolla tunnissa.

Lyhyelle reissulle Juusola suosittelee myös Visbyä. Gotlannin saari herää kesäaikaan eloon, ja turistikauden aikaan vanhan kaupungin baarit ovat eloisia ja viihtyisiä. Jos lomareissuun on käytettävissä muutama lisäpäivä, erityisen vilkasta yöelämää kaipaavan kannattaa suunnata Lounais-Puolassa sijaitsevaan Wrocławiin.
– Siellä baarien virallinen sulkemisaika ei merkitse mitään; ne pysyvät auki niin kauan, kunnes viimeinenkin asiakas on astellut ulos, Juusola vinkkaa.

 

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x