Hampaiden eroosiota voi estää

Hammaseroosio on hampaiden kemiallista kulumista, jossa hammaskiille liukenee happojen vaikutuksesta. Eroosiota aiheuttavat happamat ruuat ja juomat sekä suuhun nousevat mahahapot. Vaurio on parantumaton, sillä menetettyä hammaskudosta ei saa takaisin.

– Suussa hammaseroosio näkyy ja tuntuu esimerkiksi kiilteen himmenemisenä, etuhampaiden kärkien rispaantumisena, hammasluun paljastumisena, vihlontana ja kipuherkkyytenä sekä pitkälle edetessään purennan madaltumisena, kertoo hammaslääketieteen tohtori Viivi Alaraudanjoki.

Selkeitä eroosion aiheuttamia vaurioita on hampaissaan jo noin joka viidennellä suomalaisella ja vakavaa erosiivista kulumista noin 5–10 prosentilla.

Hammaseroosio näyttää yleistyvän nopeasti varsinkin nuorten keskuudessa. Syiksi epäillään napostelukulttuuria sekä päivittäistä mehujen, limujen, energiajuomien ja makuvesien siemailua.

– Eroosiota aiheuttavat kaikki happamat ruuat ja juomat, joiden pH-arvo on alle 4. Tällaisia ovat monet mehut, virvoitusjuomat, urheilu- ja energiajuomat, makuvedet ja alkoholijuomat.

Lisäksi eroosiota aiheuttavat esimerkiksi happamat hedelmät ja marjat sekä etikkaiset tuotteet.  Myös kasvissyönti voi lisätä eroosioriskiä. Kasvissyöjän hampaat joutuvat koville myös, koska kasvisravinto voi olla karkeampaa ja sisältää paljon pureskeltavaa.

– Hammaseroosiolle altistavat myös jotkin sairaudet, joihin voi liittyä happo-oireita tai oksentamista, kuten ruuansulatuskanavan häiriöt, keliakia ja syömishäiriöt.

Ennaltaehkäise eroosiota

Tärkeintä on eroosion ennaltaehkäisy sekä vaurioiden huomaaminen ajoissa ja eroosiota aiheuttavien syiden poistaminen. Hammaseroosiota voi parhaiten ehkäistä noudattamalla säännöllistä ateriarytmiä.

– Nauti happamia ruokia ja juomia vain aterioiden yhteydessä ja silloinkin kohtuudella. Samalla kertaa on hyvä nauttia myös kalsiumia sisältäviä tuotteita, jotka neutraloivat happoja. Näitä ovat esimerkiksi maitotuotteet ja kasvipohjaiset valmisteet kuten kaura- ja soijajuomat. Vesi on hyvä ja hammasystävällinen janojuoma. Käytä fluoripitoista hammastahnaa, joka ei hankaa. Hampaat kannattaa harjata mieluummin ennen happamien tuotteiden nauttimista kuin heti sen jälkeen, neuvoo Alaraudanjoki.

Jo syntyneitä eroosiovaurioita voidaan korjata hammaslääkärin vastaanotolla esimerkiksi sidosainesuojauksin, muovipaikkauksin ja hampaiden kruunutuksin.

– Pitkälle edenneiden vaurioiden korjaaminen on kuitenkin vaativaa ja myös kallista. Hoidossa tärkeintä on saada hampaiden erosiivinen kuluminen pysähtymään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, painottaa Alaraudanjoki.

Katso myös

Kevytkin liikkuminen parantaa aineenvaihduntaa

Liikkuminen on yhteydessä parempaan kykyyn käyttää rasvoja ja hiilihydraatteja energiantuottoon vähän liikkuvilla, ylipainoisilla aikuisilla, joilla …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x